Aihearkisto: Asiakaskokemuksia

Näin piristät rally-tokotreenejäsi

Kekseliäiskin koiraharrastaja jää usein jumiin omiin tottumuksiinsa ja toistaa samoja harjoituksia turhan paljon. Ryhmässä treenaavia suuremmassa vaarassa urautua ovat yksinään treenaavat, joilla ei välttämättä ole treenikaveria laisinkaan. Tässä loistoidea myös teille!

Rally-tokon valmennusryhmäläiseni saivat viime viikon kotitehtäväkseen kehitellä omia rally-tokokylttejä. Mitään rajoitteita ei tehtävänannossa ollut, joten mielikuvitus sai laukata valtoimenaan.

Innokkain ryhmäläinen toi mukanaan kokonaista kuusi ihkauutta tehtävää! Kokonaisuudessaan uusia tehtäviä oli yli kymmenen – hulvaton ideointi selvästi motivoi harrastajia.

Tässä Mallan & jackrussellinterrieri Triinen tyylinäyte tehtävästä ”koira eteen, pyörähdys, istu, oikealta sivulle, istu”. Ei muuten ollut ihan helpoimmasta päästä tämä tehtävä. Yhdessä mietimme, miltä kyltti vihjekuvioineen näyttäisi. Jätimme sen kuitenkin piirtämättä ja pysyttäydyimme kirjallisissa ohjeissa.

Katso videolta mallisuoritus.

Kokeiltuaan useampia itse keksittyjä kylttitehtäviä Triinen ohjaaja totesi huvittuneena: ”Me halutaan kisata näillä uusilla kylteillä, täähän osaa nää kaikki hassut temput tosi hienosti!” Niin muuten osasi.

Idearikasta treenikevättä sinulle, lukijani! =)

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

Työnilon repeämä

Kotikuntani Lempäälä täyttää tänä vuonna 150 vuotta.  Pyöreitä vuosia tulee täyteen tänä vuonna myös ensimmäisen koulutusohjaajakorttini suorittamisesta, niinpä päätin kesäkuussa 2016 pistää pystyyn  yhden naisen Hyvä kiertää-projektin ja tarjota koirankoulutusosaamistani Lempäälässä – ihan ilmaiseksi.

Tarjoan enintään kolmelle koirakolle mahdollisuuden päästä ilmaiseen koulutukseen kesällä 2016. Koulutus tapahtuu yksityisopetuksena joko Sääksjärven alueella  tai muussa sovitussa paikassa. Etusijalla ovat koirat, joiden arkikäyttäytyminen tarvitsee kohennusta ja joiden omistajat ovat motivoituneita tekemään työtä muutoksen aikaansaamiseksi.

Tarjoukseni poiki lukuisia vastauksia, joista yksi oli ylitse muiden. Keke-koiran omistaja Marissa kirjoitti haaveilevansa hyvin koulutetusta koirasta, josta sekä hän että puolisonsa saisivat olla superylpeitä. Viestistä kävi ilmi, että työtunteja ei koiran kouluttamisessa säästeltäisi ja projektiin lähdettäisiin täysillä mukaan.

”Tarjous oli niin vastustamaton, etten epäröinyt hetkeäkään! Silmäni kiiluivat jo ajatuksesta, kuinka nuoren, energisen 1-vuotiaan koirani Keken mallikelpoinen olemus tämän yksityiskoulutuksen jälkeen saisi kaikkien suut loksahtamaan auki. Niinpä oli pakko tehdä hakemus – saman tien!”

Tapasimme Marissan kanssa pian. Kouluttajan pöksyissä minua jännitti aivan tavattomasti, olihan tämä tällainen kokeilu ensimmäinen lajiaan… Pettyä ei onneksi tarvinnut, sillä Marissan tavattuani tuntui, kuin olisimme tunteneet pitkäänkin. Yhteinen sävel löytyi helposti.

”Ensimmäisellä koulutuskerralla Päivi avasi minulle koirankoulutuksen saloja. Olen lukenut paljon erilaisia oppaita ja minulla on kotona entuudestaan kolme koiraa, joten kouluttaminen ei ole aivan uusi asia. Nuo aiemmat koirat ovat kuitenkin pikkukoiria, ja niin kuin usein käy, ne on kyllä koulutettu, mutta vähän niin ja näin.. Niistä kun ei ole kokonsa puolesta vaivaa, vaikka nappaisi oudossa tilanteessa syliinsä. Keke on kuitenkin niin iso, että sitä on turha kuvitella kantavansa pois tilanteista, joihin ei haluaisi joutua.”

Marissa kertoi avoimesti ja ihailtavan realistisesti koiralaumansa käytökseen liittyvistä asioista. Erityisen vaikutuksen minuun kouluttajana teki hänen rehellisyytensä koulutusasioiden edessä. Oli erittäin motivoivaa jakaa osaamistaan ihmiselle, joka  vastaanotti viestieni tarkimmatkin sävyt ja käytti antamani vinkit hyödykseen käytännössä. Oli niin innostavaa nähdä, miten tapaamisesta toiseen Keken käytös parani aivan silmissä!

”Kahden viikon aikana Keke edistyi huomattavasti kontaktin ottamisessa. Se on fiksu koira, eikä vaatinut paljoakaan aikaa, että se ymmärsi kupletin juonen. Se tapitti minua pitkiäkin aikoja silmiin toivoen, että tästä seuraa nyt jotain hyvää. Ja vaikka kontaktia olimme reenanneet jo aiemminkin, saimme Päiviltä mukaamme harjoituksen, joka sopi Kekelle paremmin kuin ryhmätunnilla tokon alkeissa opetettu versio.”

Työnilon repeämä on sitä kun näkee työnsä tuloksen ja on ihan itkuun asti iloinen sen laadusta!  Enpä olisi uskonut, mitä voin saada kun uskallan antaa. Kertakaikkiaan, tällaista tahdon lisää!

Kiitos Marissa & Keke! <3

Koodilla Lempäälä150 saat yksityisopetuksen alle kuuluvista koulutuspalveluistani -10% alennuksen. Tarjous on voimassa Lempäälän Sääksjärvellä järjestettäviin ja 31.8.2016 mennessä ostettuihin koulutuksiin (käyttöaika 3 kk ostosta).

 

Kolahduksia kuurosateessa

Näppäimistön ääreltä löytyy Lemmikkipalvelu Koiranpäivien VOI/MES-tason rally-tokovalmennukseen osallistuva noviisikoiraharrastaja, joka treenaa kirkasotsaisella innolla kuusivuotiaan keeshondinsa kanssa ahkerasti (ja usein täysin vääriä asioita). Kerron kuulumisiamme kurssilta säännöllisesti – luvassa on ajatuksia, oivalluksia ja myötä- sekä vastamäkiä.

Jos ensimmäinen kurssikerta oli sujunut helteen helliessä, testattiin seuraavana
maanantaina koirakoiden sietokykyä raskaalle kuurosateelle. Sadepäivien arkilenkeillä Luna on usein hienohelmainen sokeritassu, mutta nyt se ei ollut onneksi kelistä moksiskaan niin kauan, kun motivaationkohottajiksi varattuja lohikeksejä riitti. Treenivaatteet joutuivat kyllä kylpyhuoneen patterille heti kotiin päästyä.

Päivä oli tekniikkapainotteinen ja keskittyi kunkin koirakon hankalimpiin kompastuskiviin. Kävimme läpi kotiläksyjämme eli käytännössä niitä asioita, jotka kukin oli kokenut lähtötasotestin radalla haastaviksi. Samalla ihmettelimme yhdessä ongelmia, jotka piinasivat kutakin koirakkoa. On uskomattoman opettavaista nähdä neljä hyvin erilaista koiraa ohjaajineen työskentelemässä: ryhmään mahtuu koiria ajatusta nopeamman salaman ja hitaan tuumiskelijan väliltä ja myös ohjaustyylit vaihtelevat. Samaan lopputulokseen voidaan kuitenkin päästä monia polkuja.

Olen aina pitänyt vertaisoppimisesta. Päivin tapa pistää meidät tarkkailemaan, kommentoimaan ja kyseenalaistamaan toisiamme pakotti itse kunkin käyttämään vaihtuvia näkövinkkeleitä, oivaltamaan ja punnitsemaan omia heikkouksiaan ja vahvuuksiaan. Se, mikä saattaa tuntua itsestäänselvältä ja helpolta, voi olla toiselle koirakolle todellinen harmaiden hiusten aiheuttaja. Oli lohdullista tajuta, että vähintään yksi ryhmänjäsen on taatusti paininut jossain kohtaa samanlaisten ongelmien kanssa kuin sinäkin. Meillä jokaisella olikin jotain annettavaa toisillemme.


Myös henkilökohtaisia oivalluksia syntyi. Olin ajatellut ennen tätä kurssia, että suurin osa rally-tokon kylttitehtävistä on meillä kohtalaisen hyvin hallussa. Toki pidän osaa kylteistä kinkkisinä ja tiedostan, että treeniä tarvitaan, mutta valtaosa kylteistä on tähän mennessä tuntunut kaikkea muuta kuin ylitsepääsemättömiltä. Tähän mennessä hyvin sujuneista käännöksistä ja kukkasista saimme kurssilla välittömästi kuitenkin noottia. Koiran karvainen takamus teki varsin kummallisia yliheittoja kääntymisen yhteydessä – seikka, josta kukaan kouluttaja ei ollut ikinä aiemmin huomauttanut minulle, mutta jota harva tuomari radalla katsoisi suopeasti. Luna on ensimmäinen koirani, joten olen jo tottunut siihen, että opetan sille asiat ensin väärin ja korjaan niitä sitten manaillen jälkikäteen. Pistinkin huokaisten käännökset ja kukkaset listalleni. Toisaalta en malttaisi odottaa, että pääsen purkamaan haastetta auki ja etsimään ongelman juuria. Se pistää mielen aina hyvällä tavalla nöyräksi, kun jo likipitäen valmiiksi luulemasi suoritus on kaikkea muuta kuin valmis ja joku on tarpeeksi rohkea huomauttaakseen siitä.

Ehdimme pureutua myös siihen kriittisimpään eli koiran kuumumisongelmaan, joka usein muuttaa ratasuorituksemme koheltamiseksi. Kentälle tällättiin useista kylteistä koostuva miinakenttä, jonka läpi sain pelkästään seuruuttaa koiraa. Oivallus iskikin seuraavien minuuttien aikana kuin lekanisku: tajusin ensimmäistä kertaa, kuinka hankalaa kylttien passiivinen ohittaminen Lunalle oli. Se tuijotti huolestuneena vuoroin kylttejä, vuoroin minua ja hidasti kulkuaan kuin yrittäen sanoa, että jotain oli unohtunut. Se myös kyttäsi seuraavaa, metrien päässä odottavaa kylttiä jo kaukaa. Murheenkryynin alkusyy taisi löytyä minun itseään toistavista treeneistäni: Kaukaisuudessa näkyvään kylttiin oli selkeästi Lunan päässä alkanut kytkeytyä melkoinen määrä odotuksia, jotka olin ajattelematta aina lunastanut. Ei mikään ihme, että kylttiin liittyvä odotuksen tunne ja palkattomana etenevä kisarata pistivät pikkuhopean tulisille kekäleille.

Koiraharrastaminen on siitä varsin jännää puuhaa, että sen parissa sitä tuntee itsensä usein sekä äärettömän tyhmäksi että optimistiseksi samaan aikaan. Kotiin ajaessani mieleni olisi tehnyt takoa päälakeani rattiin ja samalla pysäyttää auto lähimmälle parkkipaikalle ja testata kaikkia päässäni virinneitä teorioita heti käytäntöön. Onneksi takapenkille nukahtanut koira muistutti, että ensin kannattaisi ehkä pitää huolta levosta ja toipumisesta.

Ensi kerralla pääsen purkamaan ongelmia Päivin sekä ryhmän kanssa vielä pienempiin osasiin – sitä odotellessa!

Uusi kurssi, uudet kujeet

Näppäimistön ääreltä löytyy Lemmikkipalvelu Koiranpäivien VOI/MES-tason rally-tokovalmennukseen osallistuva noviisikoiraharrastaja, joka treenaa kirkasotsaisella innolla kuusivuotiaan keeshondinsa kanssa ahkerasti (ja usein täysin vääriä asioita). Kerron kuulumisiamme kurssilta säännöllisesti – luvassa on ajatuksia, oivalluksia ja myötä- sekä vastamäkiä.


Alku aina hankalaa, sanotaan, ja niinhän se tällä kertaa olikin. En ollut ehtinyt henkisesti varautua kurssin intensiiviseen aloituskertaan, sillä jouduin syöksymään ensimmäiselle kurssikerralle suoraan työhaastattelusta. Kerta se on ensimmäinenkin, kun saan yhdistää sukkahousut ja nutturakampauksen tuulipukuhousuihin ja treeniliiviin. Tungin lihapullat taskuun ja talutin innosta kieppuvan koiran kentälle.

Meitä odotti kentällä pitkä, kisaratamainen lähtötasotesti. Ennakoin rataan tutustuessani, että runsaslukuiset käännökset aiheuttaisivat meille eniten päänvaivaa – etenkin kun allekirjoittaneella on vahingollinen tapa tehdä ne niin lähellä kylttiä, että koira saa vetää vatsaa sisään yrittäessään pysyä rinnallani. Myöskään oikealla seuraaminen ei varsinaisesti ole vielä sellaisessa terässä, että sitä haluaisin kisaradoilla esitellä.

Pohdin paljon ennen kurssin alkua sitä, mitä oikeastaan toivoin Päivin koutsaamisesta irti saavani. Listasin paperille ylös muutamia ongelmia: yksittäisiä kylttejä, mieltä askarruttaneita ratakoukeroita ja joitakin tekniikka-asioita, joita en osannut selättää itse silkalla härkäpäisellä puurtamisella. Kaikkein kiperin ongelmamme, jonka toivoisin kurssilla jotenkin taklaavani, kytkeytyy kuitenkin nimenomaan ratoihin: Mitä pidemmälle rata etenee, sitä enemmän koira alkaa kuumua, äännellä ja keulia. Loppumetreillä kylttien välinen eteneminen tapahtuu kaikkea muuta kuin kauniissa kontaktissa ja tehtävätkin huiskaistaan läpi puolihuolimattomasti ja pöhisten. Radan loppupäähän sijoitetut vauhdinmuutokset, hypyt tai muut kiihdyttävät kyltit saavat aikaiseksi suoranaisen sekopäähepulin ja ohjaajassa tarpeen vetää treeniliivin kaulus kiinni aina nenään asti ja poistua radalta jonnekin tunnetun sivilisaation ulottumattomiin. Ongelma toistuu identtisenä sekä treeneissä että kisoissa.

Luna teki parhaansa antaakseen ongelmistamme kattavan kuvan myös lähtötasotestissä ja minä avustin parhaani mukaan hutiloivalla ohjauksella. Sain jälkikäteen alleviivata sanan “etukäteisvalmistautuminen” henkisistä muistiinpanoistani. Valmistautumaton ja edelleen työhaastattelua pähkivä omistaja sekä muurahaispöksyinen koira olivat huono yhtälö. Vaikka rutinoituneena suorittajana pikkukeeshond kykeni toimimaan ensimmäisen puolikkaan radasta edes auttavasti, näin jo ensimmäisellä kyltillä sen silmistä, että latinkia oli nyt turhan paljon. Ääntely alkoi jo kolmannella kyltillä peruutuksen yhteydessä, eikä siitä tullut loppua lainkaan. Sain muistutella koiraa seuraamispaikasta yhtenään ja radan loppupäässä Luna protestoi ohjaajansa toimia päättämällä, ettei seisominen maistunut sille tänään lainkaan. Koira ei ole ikinä ennen kieltäytynyt seisomasta/istumasta/makaamasta missään toko- tai rally-tokokisoissa, joten oppia ikä kaikki emännällekin.

Vaikka rata ei antanut ehkä meistä kovinkaan mairittelevaa kuvaa tuoreille kurssikavereille, olin oikeastaan aika tyytyväinen sen päätteeksi. Ongelmia riitti, joten kurssille olisi ainakin tavoitteita ja opeteltavaa! Myös Päivi löysi tekemisestämme paljon parannettavaa – mutta myös paljon sellaista hyvää, jota en ollut tullut itse ajatelleeksi. Olinko esimerkiksi huomannut, kuinka paljon koirani oli kehittynyt peruuttamisessa?

Saimme kotiläksyksi melkoisen kasan treenattavaa, sillä rata ei ollut osaltamme mikään nappisuoritus ja myös sitä seurannut käytösruutu oli kokeiluna aika uusi. Etenkin oikean puolen seuraaminen oli paikoin vielä kömpelöä ja etäisyyteni kyltteihin edelleen aivan naurettavan pieni. Hyvän koiraharrastuskurssin tunnistaa mielestäni siitä, että käytännön oppien lisäksi pureskeltavaa tarjotaan säännöllisesti myös ajatuksille. Konkreettisten treeniohjeiden lisäksi sainkin ennen kaikkea ajateltavaa: mitä minä voisin tehdä taatakseni koiralleni mahdollisimman mukavat olosuhteet radan suorittamiseen?