Avainsana-arkisto: fleksi

Fiksusti fleksissä

Fleksi eli kelatalutin, tuo kätevistä kätevin apuväline koiran liikuttamiseen, on kaikessa nerokkuudessaan yksi suurimmista turvallisuusriskeistä koiraa ulkoilutettaessa. Oikein käytettynä on fleksistä silti paljon iloa.

Fleksi tarjoaa koiralle liikkumavaraa.

Jotta fleksin käyttö sujuisi mutkattomasti, on koiran hallittava remmikäytös tavallisessa hihnassa, mieluiten kiitettävällä arvosanalla. Taluttajan refleksit riittävät harvoin kyllin nopeaan reagointiin, jos jotakin yllättävää tapahtuu. Kun koira rynnistää eteenpäin fleksin kelan laulaessa, on pysäytysnapin painaminen iso riski sen fysiikalle.

Jos ajatellaan maailmaa hieman koiranpitoa laajemmassa perspektiivissä, huomataan vastuuta jaettavan usein jonkinmoisten näyttöjen tai taitojen perusteella. Untuvikot pompahtavat harvoin suoraan vastuutehtäviin. Kiinnittämällä fleksin nuoren tai taitamattoman koiran kaulapantaan uskot turhan paljon vastuuta sen tassujen kannettavaksi.

Fleksi mahdollistaa mukavat metsälenkit, vaikka koiran aistit olisivatkin jo heikentyneet.

Fleksin parhaat puolet astuvat esiin esimerkiksi silloin, kun koiran omistaja on sairaana ja ääni kadoksissa. Koulutettukaan koira ei välttämättä palaa nuuskuttelureissultaan viivana takaisin, jos ulkoiluttaja on mykkä. Lainaulkoiluttajan puuttuessa on fleksi oiva apuväline: koira pääsee liikkumaan hieman laajemmin ja narun pää saa säästää ääntään.

Vanhenevan koiran yleisimpiin oireisiin kuuluu kuulon heikentyminen jossain ikäkaaren vaiheessa. Jos koira ei kuule, on vastuutonta laskea se irti jo ihan koiran itsensä turvallisuuden takia. Siinä missä metsässä kävely on meille ihmisille parantava kokemus, on se koiralle lähes perusoikeus. Fleksin avulla metsähetkestä voidaan nauttia turvallisesti narun molemmissa päissä.

Fleksin käyttösovelluksia on olemassa lukuisia. Eräs asiakkaani osti hiljan fleksin pystyäkseen takaamaan riistaa mielellään jahtaavalle koiralleen turvalliset pissatukset iltahämärissä oman tontin tuntumassa. Fiksua ennakointia, etten sanoisi!

Luoksetuloharjoitukset on turvallista toteuttaa fleksissä.
Luoksetuloharjoitukset on turvallista toteuttaa fleksissä.

Fleksi on tietyissä tilanteissa myös oiva koulutusväline. Jos koiran luoksetulovarmuus on vähän niin ja näin, voi kelataluttimen avulla harjoitella sitä tarvitsematta pelätä koiran karkaamista. Hyvä tavoite fleksiavusteiseen luoksetuloon on esimerkiksi se, että koira tulee käskystä luokse ennenkuin fleksin mitta kolahtaa tappiinsa. Vanhan, jo kuulonsa menettäneen koiran kanssa täytyy keksiä uusia keinoja luoksetuloon. Kun suullinen kutsu ei enää toimi, voi opetetusta käsimerkistä olla suurta apua.