Avainsana-arkisto: hyvinvointi

Tyytyväinen koira – onnellinen omistaja?

Olen niin iloinen, että olen mukana Eläinkoulutusblogista tutun Jaana Pohjolan (eläinten käytösneuvoja BSc, MSc) luotsaamalla kurssilla Tyytyväinen koira – onnellinen omistaja.

Kun kuulin tästä kurssista ensimmäisen kerran, hyppäsin laakista kattoon! Tuntui, että kurssikuvaus vastasi niin täydellisesti monia ajatuksiani koiran kouluttamisesta, sen kanssa elämisestä ja asioista, jotka vaikuttavat koiran hyvinvointiin. Kurssille oli ihan pakko päästä!

Koiran hyvinvointiin voidaan vaikuttaa mm. kouluttamisella. Esimerkiksi moitteeton hihnakäytös parantaa sekä koiran että omistajan hyvinvointia kun lenkeille on mukava lähteä ja molemmat nauttivat siitä. Kun hihna hymyilee, säästyy sekä koiran kaularanka sekä taluttajan olkapää toistuvilta nykäisyiltä. Koulutuksen lisäksi koiran hyvinvointiin liittyy monta muutakin asiaa.

Koiran lajityypillinen käyttäytyminen kuten myös koiran ja omistajan keskinäinen suhde kuuluvat molemmat kurssin teemoihin. Näistä erityisesti jälkimmäinen puhuttelee minua itseäni kovasti. Olen moneen otteeseen vastaanottanut koulutuskyselyitä saatesanoin: ”Olen seurannut sinua kisoissa ja pidän tavasta, jolla toimit omien koiriesi kanssa. Teidän hyvä suhde näkyy ulospäin.” Kurssilla pääsen paneutumaan koiran ja ihmisen suhteeseen vaikuttaviin asioihin syvällisesti ja se motivoi minua kovasti.

Koiran ja ihmisen hyvä suhde lujittuu yhteisistä kokemuksista. Hyvä suhde helpottaa parin selviytymistä uusissa tilanteissa.

Kilpailevien harrastuskoirien omistajana olen kiinnostunut eläinteni hyvinvoinnista myös siksi, että  koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi parantaa oppimistuloksia. Mitä tehokkaammin koirani oppivat, sitä vähemmällä vaivalla minä kouluttajana pääsen kohti tavoittelemiani koulutus- ja kilpailutuloksia.

Ensimmäiseltä kurssikerralta päällimmäiseksi mieleeni jäi, miten tärkeää koiralle on rauhoittuminen. Kyky levätä ja rauhoittua on taito, joka kannattaa opettaa koiralle kuin koiralle, etenkin jos sen kanssa aikoo harrastaa, kilpailla tai vaikka matkustaa mummolaan pitkän matkan taa. Aivan kuten me ihmisetkin, koira väsyy ilman riittävää lepoa.

Rauhoittumista, sen harjoittelua ja merkitystä ei voi kyllin korostaa, sillä asia ei suinkaan ole päivänselvää pässinlihaa ihmisille. Kurssikeskusteluissamme tuli esille myös se, etteivät kaikki koiran omistajatkaan tiedä, mitä kaikkea rauhoittuminen tarkoittaa ja kuinka läheinen asia se on keskittymisen kanssa. Myös ohjaajan osalta.

Koulutustilanteissa kuulee toisinaan ohjaajan tokaisevan koiralleen: ”Keskity!”. Silloin kouluttajan tekisi mieli tokaista sama asia koiran ohjaajalle. Kentän laidalla räplätään mobiililaitteita, vaihdetaan kuulumisia ja keskitytään epäolennaiseen. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa. Karvaisen treenikaverin rauhoittumisen ja levon kannalta on kuitenkin  merkitystä sillä, mitä koira tekee kun ohjaaja ei keskity sen kanssa puuhailuun. Roikkuu narussa energiaansa kuluttaen tietämättä mitä pitäisi tehdä vai lepää häkissä ja lataa akkujaan seuraavaan rupeamaan?

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

Artikkelin kuvat: Pixabay

 

Hyvinvointia kädestä suuhun

Eräänä lokakuisena lauantaina löysin itseni aivan uudenlaisen harrastuksen parista. Kun Pirkan opiston kurssiohjelma loppukesästä kolahti postilaatikkoon, bongasin sieltä kurssin nimeltä Gluteenitonta leipää.

Alkuvuodesta olin kovasti ihmetellyt ajoittaisia nivelkipuja erityisesti sormieni nivelissä. Kipu ei ollut kovaa, mutta sen verran se haittasi arkielämää, että aloin pohtimaan sen syitä. Luottolääkärini Googlen avulla sain selville, ettei olisi mitenkään ihmeellistä, jos nivelkivut johtuisivat viljoista, eritoten gluteenista.

Päätin tehdä itselläni ihmiskokeen ja jätin kaikki viljat pois ruokavaliostani neljäksi viikoksi. Kesti viikon verran ja käteni olivat kivuttomat. Oireiden poistuminen oli riittävän selvä merkki siitä, että oikealla tiellä ollaan. Siitä alkoi gluteenia karttava elämäni.

En ole keittiöihminen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta haluni syödä puhdasta ruokaa mahdollisimman vähillä lisäaineilla sai minut innostumaan leipäkurssista. Kurssille todella kannatti mennä, sillä sieltä sai valtavan tietopläjäyksen mm. erilaisista raaka-aineista. Parasta kurssilla oli se, että pääsimme sekä omin käsin tekemään leipomuksia että maistelemaan toistemme aikaansaannoksia. Siinä muuten oli tohinaa, kun keittiössä touhusi kuusitoista naista samaan aikaan!

Gluteenittomaan pizzapohjaan tuli mm. riisi- ja kikhernejauhoa.
Gluteenittomaan pizzapohjaan tuli mm. riisi- ja kikhernejauhoa.

Tässä lyhyesti kurssin tärkeimpiä oppeja ja oivalluksia itselleni:

  • gluteenittomia taikinoita pitää vatkata kunnolla, jotta lopputulos olisi kuohkea (hyvä sähkövatkain tai yleiskone ovat korvaamattomia)
  • puhtaita jauhoja kannattaa suosia, sillä jauhoseokset sisältävät usein lisäaineita
  • erilaiset jauhot imevät eri tavalla vettä eli jos tuunaat, tarkista aina taikinan koostumus ennen paistamista
  • gluteenittomiin leipiin kannattaa lisätä kuitua, esimerkiksi siemeniä
  • maitotuotteet lisäävät lopputuloksen kuohkeutta, kannattaa siis lisätä leipätaikinaan esim. maitorahkaa tai piimää
  • koska gluteenittomasta aineksesta puuttuu sitko, käytetään gluteenittomassa leivonnassa apuaineita (ksantaani ja psyllium)
  • gluteenittomat taikinat kohotetaan vain kerran

Sen verran innostuin kurssista, että heti seuraavana päivänä pääsi testiin Lidlin oranssissa paketissa myytävä vaalea leipäjauhoseos. Jääkaapista sattui löytymään vajaa purkillinen maitorahkaa, joten lähdin ensi töikseni tuunaajan tielle. Lopputulos oli mielestäni erinomainen, leivästä tuli rapeakuorinen ja sisältä mehevä.

Ei minusta leipä- ja pullahiirtä taida tämänkään kokemuksen jälkeen tulla, mutta osaanpahan jatkossa loihtia gluteenittomia herkkuja tarpeen tullen. Eniten olen kyllä onnellinen siitä, että tulevat jouluni ovat pelastetut – taatelikakku on nimittäin ihan ehdoton juttu minun joulussani!

Nettiä selatessani löysin monipuolisen reseptikokoelman. Taidankin kutsua ystävän teelle niin saan hyvän syyn testata paria juttua…