Avainsana-arkisto: kehuminen

Elämän eväitä pentukurssilta, osa 1

Pentukurssien käynnistyminen on varma kevään merkki. Pentukursseilla opitaan elämää varten. Yhteiselo koiran kanssa on huomattavasti mukavampaa kun omistajan työkalupakista löytyy oikeita välineitä lemmikin kanssa toimimiseen.

Tässä artikkelissa käsitellään jokaiselle pennulle tarpeellisia arkiasioita. Harjoitusten aiheet sopivat myös varttuneemmille koirille, joita ei aikaisemmin ole koulutettu tai joiden omistaja haluaa parantaa koiransa arkikäytöstä.

Palkkiot kohdilleen

Pentu oppii nopeasti, mikä toiminta on sille kannattavaa ja mikä ei. Toiminnan kannattavaksi tekee palkkio. Palkkio voi olla esimerkiksi iloinen kehuminen, namipala tai leikkihetki omistajan kanssa.

Palkkiota valittaessa on syytä huomioida, että erilaisten palkkioiden rankinglistan määrittää koira, ei omistaja. Kannattaa siis nähdä hieman vaivaa ja testata, mistä oma pentu eniten pitää.

Pennunomistajan on hyvä muistaa, että myös ihmisen toiminta voi olla koiralle palkkio. Monet omistajaa myöhemmin harmittavat käytökset saavat alkunsa omistajan ajattelemattomasta toiminnasta. Esimerkiksi jos pentu hyppii päin omistajaa saaden tämän huomion, muodostaa ihmisen toiminta koiralle palkkion, jonka takia sen kannattaa toistaa käytöstä.

Aito ilo onnistumisesta on paras kehu koiralle!

Kehu pentua sydämestäsi!

Kun kehut koiraa oikeasta käytöksestä, kehu sitä sydämestäsi! Kuulostaako laiska, monotoninen ”HYYYYYVÄ!” vai iloisesti lirkutettu ”AIVANMAHTAVANTAITAVAPENTU!” sinusta innostavammalta?

Jos naapurisi kuulee kun kehut koiraasi oikeasta käytöksestä, eikä pidä sinua heikkopäisenä, et ole kehunut koiraasi riittävän iloisesti ja kannustavasti!

Kontakti on avain yhteistyöhön

Katsekontakti koiran ja ohjaajan välillä on vähän sama juttu kuin auki oleva puhelinlinja. Viesti kulkee molempiin suuntiin ja kommunikaatio on esteetöntä.

Kontaktia opeteltaessa kannattaa palkita pentu silloin, kun se itse tarjoaa kontaktia ohjaajalleen. Tarkkaile pentuasi arjessa ja opettele poimimaan sen tarjoamat katsekontaktit. Palkitse ja kehu jokaisesta! Koiran ohjaajana pääset jatkossa helpommalla, kun sinun ei tarvitse leikkiä pelleä ja lentokonetta yhtä aikaa saavuttaaksesi koirasi huomion.

Voisi oikeastaan sanoa, että kontaktista ei voi koskaan palkita koiraa liikaa. Hyvinkin korkealla tasolla eri lajeissa olevat koirakot harjoittelevat säännöllisesti kontaktia erilaisissa tilanteissa. Mitä paremmaksi kontakti pentuaikana muodostuu, sitä hedelmällisempi alusta myöhemmälle yhteistyölle on muurattu.

Malli erinomaisesta kontaktista. Kuvan pennulla on ikää 10 viikkoa.

Pentusi halvin henkivakuutus on luotettava luoksetulo!

Luoksetuloharjoittelun tulee alkaa sinä päivänä kun pentu tulee taloon. Usein kasvattaja on rakentanut luoksetulolle pohjan kutsumalla pentuja syömään. ”PENTUPENTUPENTU” on monille nuorille koirille vastustamaton kutsu!

Kätevä hetki treenata luoksetuloa säännöllisesti on ruoka-aika. Pentu syö aluksi neljäkin kertaa päivässä, joten toistoja tulee mukavasti kun harjoituksen muistaa tehdä joka kupillisen kohdalla. Toinen luonteva paikka kutsua koiraa on ennen uloslähtöä. Useimmat koirat pitävät ulkoilusta, joten ulospääsy jo itsessään toimii palkkiona koiralle.

Kun siirryt ulos harjoittelemaan luoksetuloa, hyvä apuväline on pitkä liina tai naru (koiran koosta riippuen). Jos jostain syystä pentu lähteekin vikasuuntaan, saat helposti pysäytettyä sen astumalla narun/liinan päälle.

Luoksetulokutsun tulisi muodostua koiralle ehdottomasti noudatettavaksi asiaksi. Sen takia kutsu koiraasi vain silloin kun olet varma, että se tulee luoksesi.

Seuraavassa artikkelisarjan osassa totutamme koiraa mm. vieraan ihmisen kohtaamiseen ja käsittelyyn sekä otamme askeleita eteenpäin hihnakäytöksen opettelemisessa.

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

Artikkelin kuvat: Terhi Laine.