Avainsana-arkisto: kiitollisuus

”Kiitos! Tätä mä just halusin!”

Helteisen koulutusviikonlopun päätteeksi mieleni valtaa kiitollisuus. Mikä etuoikeus onkaan saada tehdä työtä, jossa tuntee olevansa nainen paikallaan ja vieläpä oikean aikaan!

Minulla on tapana purkaa koulutusteni sisältöä sekä muistiinpanoiksi tulevaa varten että purkaakseni päivän tai viikonlopun aikana virinneitä ajatuksiani – niitä nimittäin on paljon! Tällä kertaa päätin jakaa koulutusviikonloppuni purun blogissa, koska arvelen, että tässä jutussa on niinsanotusti vinha perä.

Tavoitteet

Kertaluonteisesta koulutustilanteesta saavat eniten irti ne ohjaajat, jotka ovat ennalta pohtineet koiransa, itsensä tai ohjauksensa puutteita. Mitä tarkemmin koulutukseen osallistuva ohjaaja osaa kuvata toivomansa kehityskohteen, sitä paremmin kouluttaja pystyy keskittymään juuri siihen. Kun sekä kouluttaja että koiranohjaaja tietävät treenin tavoitteen, on myös helpompi arvioida, miten hyvin tavoitteen saavuttamisessa onnistuttiin.

Valmentajan kehittyminen ja itsearviointi mahdollistuu palautteen avulla. Valmennustilanteessa minulle on tärkeää tietää, miten hyvin onnistuin vastaamaan koulutettavan kysymyksiin tai antamaan ratkaisun avaimia hänen ongelmaansa. Siksi viimeinen kysymykseni noudatteleekin linjaa ”Saitko tästä irti sen, mitä tulit hakemaan?”. Kun tavoite on selkeä ja koiranohjaajan itsensä asettama, on kysymykseen kohtalaisen helppo vastata.

Keskittyminen

Koulutuksessa on usein rajattu aika per osallistuja. Osaava kouluttaja pystyy pitämään aikataulusta kiinni, vaikka päivä toisi tullessaan hienoisia yllätyksiä. On kuitenkin epäreilua venyttää päivää kohtuuttomasti, jos esimerkiksi osallistujat myöhästelevät sovitusta aikataulusta. Kouluttajaa harmittaa, kun koirakko saapuu vuorolleen myöhässä. Näissä tilanteissa ei sen enempää koiran kuin ohjaajankaan mielentila ole otollinen itse valmennustapahtumalle kuin keskittyneelle treenillekään. Treenirauhaa voivat kiireen tunnun lisäksi häiritä myös muut tekijät, jotka kannattaa ihan mukavuudenkin takia minimoida.

Herkät koirat

Tänä viikonloppuna mieleeni jäivät erityisesti ns. herkät koirat. Tapasin useamman ohjaajan, joka kuvasi omaa koiraansa herkäksi, osa jopa varsinaiseksi mielensäpahoittajaksi. Tällaiset koirat vetävät helposti herneen kirsuun, jos ohjaajan toiminta on epähienoa tai koiran egoa vähemmän hivelevää. Hämmennyksekseni huomasin, että juuri ne ohjaajat, jotka kuvasivat koiriaan herkiksi, tapaavat useimmin torumaan koiraansa väärästä tai epätarkasta käytöksestä.

Tutkimukset osoittavat, että koiran käytöksen positiivinen vahvistaminen eli oikeasta käytöksestä palkitseminen on tehokkain tapa päästä haluttuun lopputulokseen. Jos koira lisäksi tiedetään mieleltään herkäksi, en missään tapauksessa lähtisi torumaan sitä hyvästä yrityksestä, vaikka lopputulos ei aivan priimaa olisikaan ollut. Herkän koiran kouluttaminen ja kannustaminen vaatii herkkyyttä myös ohjaajalta!

Kiireetön koulutushetki takaa rauhan harjoitella haluttua asiaa erilaisia asioita kokeillen.
Kuva & artikkelikuva: Liisa Tikka.

Nuoren uroksen päiväkirjasta…

”Mua ei kiinnosta!”.  Murkkuikäisen koiran kouluttaminen  ei ole aina helppoa. Lohdullista on, että tämä ikäkausi on ohimenevä, eikä kestä ikuisuutta. Murkkukoiraa kannattaa kuunnella, antaa sille aikaa ja edetä koiran ehdoilla. Jos koiraa ei kiinnosta, tauko treeneissä voi olla paras ratkaisu.

Ensimmäistä murkkukoiraa kouluttaessani joku viisas sanoi minulle: ”kaiken, minkä tänä aikana teet, saat moninkertaisesti takaisin myöhemmin”. Tämä viisas lausahdus sisältää usempia ajattelemisen arvoisia näkökulmia. Ensinnäkin: jos homma ei suju, ei kannata jankuttaa. Murkkuikäinen koira on herkkä mieltämään kaiken treeniin tylsäksi, jos sitä pakottaa tai treenirupeamat ovat liian pitkiä/vaikeita.  Toiseksi: vaikka tekisit kuinka vähän, auttaa se sinua aivan varmasti tulevaisuudessa. Joskus voi olla kaikkein hyödyllisintä ottaa koira ja treenin sijasta lähteä piiiitkälle lenkille ihan vaan tuulettamaan ajatuksia.

Ratkaisuja ongelmiin

Tuoreiden treeni-ideoiden tuominen harjoituksiin voi joskus tuntua hankalalta. Kun tilanteeseen tulee kouluttaja, joka ei näe porukkaa joka viikko, saattaa idealaatikosta nousta aivan uudenlaisia tapoja treenata! Vierailevan kouluttajan roolissa sain tälläkin kertaa haastavia ja mielenkiintoisia treenipulmia ratkottavakseni ja kyllä niitä ideoita laatikosta nousikin!

Merkkitötteröä kirsulla tökkivä koira lopetti tökkimisen, kun merkin korkeutta madallettiin. Ratatreenissä haukkuva koira hiljeni, kun ohjaaja selkeytti ohjaamistaan ja vähensi suullista ohjeistustaan.  Moni vinoon peruutus oikeni kun ohjaaja lakkasi yliohjaamasta koiraansa ja piti oman ruotonsa suorana. Monessa tapauksessa ongelma ei ollutkaan koirassa, vaan ohjaajassa. Useampi koiranohjaaja harmitteli, ettei ollut hoksannut palata treenissä takaisinpäin kun edistymistä ei tapahdu. Koiran kouluttamisessa täytyy olla luova, sillä sekä koirat että ohjaajat ovat yksilöitä ja jokaiselle parille pitää löytyä mielekäs ja innostava tapa harjoitella.

Pala minusta jää ajattelemaan tämänkin viikonlopun koulutettavia, ihan jokaista! Toivon, että pystyin antamaan itsestäni jotain sellaista, mikä innosti, virkisti, kannusti , ilahdutti tai inspiroi!

Mieleeni jäi erityisesti tämä palaute:

Ihanaa! Sulla oli vinkki jokaiseen meidän ongelmaan – ja niihinkin, mitä mä en tiennyt olevan olemassakaan!

Kiitos! Tämän takia teen tätä työtä! <3

P.S. Kilpailujännityksestä käytiin viikonlopun aikana niin mielenkiintoinen keskustelu, että se ansaitsee ihan oman postauksensa hieman myöhemmin!

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia enintään 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

 

 

 

 

Kiitollisena vuodesta 2016

Vuosi numerolla 2016 lähenee loppuaan. Tässä vaiheessa vuotta on hyvä pysähtyä hetkeksi fundeeraamaan, mitä vanha vuosi mahtoi jättää jälkeensä, mitä siltä opimme, mitä  otamme mukaamme tulevaan vuoteen ja mistä ehkä haluamme luopua.

Jos haluaa aloittaa uuden vuoden hyvillä mielin, voi esimerkiksi laatia listan, mistä kaikesta vanhan vuoden tuomasta on kiitollinen. Kiitollisuus elämän pienistä ja suurista asioista kantaa tutkitusti hedelmää: kiitolliset ihmiset ovat onnellisempia ja heillä on parempia ihmissuhteita.

Työterveyslaitoksen julkaisemassa verkkolehdessä tutkimusprofessori Jari Hakanen on käsitellyt kiitollisuutta. Hän nimittää kiitollisuutta osuvasti mielensähyvittäjän polttoaineeksi.

Kiitollisuutta luonnehditaan pysyväksi tavaksi suhtautua elämään, ihmisiin ja itseensä. Se on myös taito, jota voi harjoitella ja parantaa.”, sanoo Hakanen artikkelissaan. Suositeltavia tapoja hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisäämiseen ovat artikkelin mukaan mm. kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen ja kiitollisuuskirjeen kirjoittaminen.

Kukapa ei haluaisi lisätä omaa hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan kun siihen on näin helppo ja kätevä tapa? Minä ainakin kokeilen heti!

Vuoden 2016 päättyessä olen kiitollinen mm. seuraavista asioista:

  • sain elää terveenä koko vuoden (pikkukremppoja en muistele)
  • sain mahdollisuuden tarttua itselleni uusiin asiohin, kokeilla ja oppia
  • elämä toi eteeni uusia ihania ihmisiä
  • onnistuin useasti vuoden aikana ja huomasin olevani hyvä
  • opin vastaanottamaan positiivista palautetta
  • opin päästämään irti asioista, jotka eivät ole enää ajankohtaisia minulle
  • minulla on maailman ihanimmat lempparivillasukat!

Hyvää ja kiitollista vuodenvaihdetta teille kaikille! <3

 

 

 

 

 

Harmituksesta hurmioon

Aina asiat eivät etene Strömsön tapaan ja on heittäydyttävä lennosta suunnitelmaan B. Pääsin tänään itse niinsanotusti tilanteen päälle, kun toinen rally-tokon SM-joukkueeseen ilmoitettu koirani tipahti pois joukkueesta. Mestariluokan koiria oli ilmoitettu kilpailuun noin sata. Kun yksi tuomari voi arvostella päivän aikana maksimissaan 60 koirakkoa, oli kisaorganisaation tietysti vedettävä viiva johokin kohtaan. Vahinko, ettemme Taimin kanssa yltäneet yhdessäkään kuluneen kesän kilpailussa sille tasolle, mihin koirakkona olemme osoittaneet kykenevämme.

Harmittaahan se. Ihan todella paljon. Olisi ollut aikamoinen once in a lifetime-kokemus saada kilpailla SM-kisoissa kahdella omalla koiralla!

Kun kuulin uutisesta, oli edessäni kaksi vaihtoehtoa. Joko kiukutella karsintatuloksen edessä tai pyöräyttää ajatukset ympäri  ja suunnata energiat tulevaan.

Ennätin tuskin tiedostamaan vaihtoehtojen olemassaolon, kun olin jo tehnyt muutoksia tulevien viikkojen ohjelmaani. Koska en pystynyt vaikuttamaan itse tilanteeseen millään tavalla, en nähnyt millään tavalla järkeväksi jäädä polkemaan jalkaa. Kiukutteluun olisi sitäpaitsi tuhraantunut valtavasti aikaa ja energiaa, jolle nyt on käyttöä ihan muualla.

Jos koiraharrastus jotakin ihmisessä jalostaa niin se on pettymysten ja epäonnistumisten käsittely – jos siitä asiasta jotain haluaa oppia. Kaikkihan eivät halua. Joidenkin kohdalla on aina vika koirassa, olosuhteissa, kilpailun järjestäjässä tai jossain muussa, mikä ei peilistä näy.

Kolmas vuosikymmeneni koiranohjaajana on meneillään. Olen saanut riemuita suuresta joukosta täyspotteja! Jokainen epäonnistuminen puolestaan on jalostanut minua.  Tänään asennoidun asioihin ihan eri tavalla kuin kaksikymmentäkaksi vuotta sitten taluttaessani ensimmäistä omaa koiraani.

Olen vilpittömän kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus viedä oman rotuni ainut edustaja, itse kouluttamani konkarikoira arvokisa-areenalle. Tulen nauttimaan siitä hetkestä täysillä!

Napakymppi konkarikoiran muistoalbumista : Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruus 2015.
Napakymppi konkarikoiran muistoalbumista : Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruus 2015.

 

Onnellisen SLO-tarinan lopputulemia

Koirani Taimi sairastui syksyllä 2013 autoimmuunisairauteen nimeltä SLO. Olin kuullut tuosta sairaudesta partacollieiden keskuudessa jonkun kerran, mutta kuten tavallista, sen pahimman pommin putoamisesta omalle tontilleni en ollut tehnyt mielessäni minkäänlaista skenaariota.

Koska kirjoittaminen on minulle luontainen tapa järjestellä maailmankuvaani ja tallentaa asioita, kirjoitin  seikkaperäiset kokemukseni SLO:n hoidosta siltä ajalta, kun sairaus oli meillä tässä ja nyt.  Laatimaani Taimin tarinaa luetaan edelleen runsaasti ja saan sitä kautta jatkuvasti yhteydenottoja hätääntyneiltä SLO-diagnoosin saaneiden koirien omistajilta. Pahimmalla hetkellä sain itse niin arvokasta apua, että autan myös itse mielelläni samojen kysymysten edessä kamppailevia.

sohvaruokailu_300

Jos tästä karmaisevasta sairaudesta on jotain iloa ollut, niin minun ja koirani suhde on muotoutunut ihan omanlaisekseen. Yksikään koiristani ei ole luottanut minuun samalla tavalla kuin Taimi kaiken koettuaan. Ei ihme, sillä olen taatusti viettänyt eniten aikaa juuri Taimin vierellä valvoen.

Palveltuani sohvalla pääosin asunutta koirapotilasta yhdeksän kuukauden ajan useita kertoja päivässä, väitän myös tietäväni melko syvällä tasolla, mitä projektiin sitoutuminen on. En antanut ajatukseni hetkeksikään livetä sille raiteelle, missä lopputulos ei olisi ollut toivottu. Onni onnettomuudessa oli, että minun lisäkseni myös potilas oli päättänyt sekä nauttia palveluista että selvitä taistelusta voittajana.

Koiran sairastumisesta on liki kolme vuotta aikaa ja ajoittain unohdan kokonaan, minkälaisissa tunnelmissa kahlasimme tilanteen ollessa niinsanotusti päällä. Kipeää  koiraa hoivatessa moni elämän tosiasioista avautui ihan uudessa merkityksessä, eivätkä esimerkiksi kilpailu- ja koetulokset enää tuntuneet niin tärkeiltä kuin aikaisemmin.

Harrastan ja kilpailen ikääntyvien koirieni kanssa enää rajoitetusti. Minulta kysytään usein, miksi näytän niin levolliselta astellessani niiden kanssa kilpailukehään. Kirjottamisen kautta olen oivaltanut tämänkin. Yksi suurimmista kilpailufiilikseeni vaikuttava asioista on se, että koiran olemassaolo ei ole minulle enää itsestäänselvyys. Kiitollisuuden tunne on hyvä lähtökohta myös harrastuksissa, etenkin kun sen yhdistää kovalla työllä hankittuun kokemukseen.

KLAG_2015_500