Avainsana-arkisto: kokemus

Rally-tokoa ruotsiksi

Innostukseni Ruotsin rally-tokoa (rallylydnad) kohtaan on oikeastaan useamman asian summa. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi. Ylioppilaskirjoituksissa pärjäsin parhaiten äidinkielen lisäksi ruotsissa ja useimmat ulkomaanreissuni ovat suuntautuneet Ruotsiin. Koiralaumani harvennuttua olen harkinnut hankkivani mahdollisen uuden harrastuskaverin Ruotsista. Joskus olen jopa sanonut, että voisin muuttaa Ruotsiin.

Viime kesänä kun molemmat kisakoirani valioituivat rally-tokosta  kävi mielessäni  kysymys ”mitä sitten”. Kauaa ei tarvinnut miettiä, kun äkkäsin, että sitähän voisi yhdistää lomareissun ja rally-tokon ja lähteä kokeilemaan, miltä itselle rakas laji tuntuu naapurimaan versiona!  Vanhana kisakettuna tiedän, että paras tulos tulee kun asettaa itselleen tavoitteita ja takarajoja. Niinpä merkkasin kalenteriin Rally-tokoa ruotsiksi-koulutuksen 4.3.2018 ja aloitin ruotsalaiseen rally-tokoon tutustumisen.

Yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia

Suomen ja Ruotsin rally-tokossa on monia samankaltaisuuksia, mutta myös täysin päinvastaisia käytäntöjä. Tasoluokkia ja koulutustunnuksia on neljä, kuten meilläkin. Suomessa hyväksytyn tuloksen raja on kaikissa luokissa 70 pistettä, mutta Ruotsissa se on 70 vain alokasluokassa (nybörjarklass). Avoimesta luokasta (fortsättningsklass) on saatava 75 pistettä hyväksyttyyn tulokseen, voittajasta (avancerad klass) 80 pistettä ja mestariluokasta (mästarklass) 90 pistettä. Mestariluokan 90 pisteen tulosta kutsutaan myös sertifikaatiksi, joita pitää kerätä kolme voidakseen edetä rally-tokovalioksi.

Eroavaisuudet säännöissä ja käytännöissä johtuvat siitä yksinkertaisesta syystä, että rally-tokossa ei vielä ole yhteispohjoismaisia tahi kansainvälisiä sääntöjä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun suomalainen koirakko menee kilpailemaan Ruotsiin, on kilpailu-ura aloitettava uudelleen alokasluokasta – riippumatta rally-tokomenestyksestä Suomessa.

Tarkkana taluttimen kanssa!

Avoimesta luokasta lähtien koira suorittaa rataa ilman hihnaa. Suomen ja Ruotsin säännöissä on iso ero siinä, miten kehään mennään ja sieltä poistutaan. Suomessa koiran on kaikissa luokissa oltava kytkettynä sekä kehään mentäessä että sieltä poistuttaessa. Ruotsissa taas koira kytketään irti ennen rata-alueelle astumista ja kiinni vasta sieltä  poistumisen jälkeen.

Kylttikohtaisista eroista

Suurimmat luokittaiset kylttitehtäväerot löytyvät mestariluokasta, jossa lähes kaikki tehtävät ovat jollakin tapaa erilaisia kuin meillä Suomessa. Muissa luokissa yhteneväisyyksiä on enemmän, joskin on syytä huomata, että tehtävät jakautuvat eri tavalla luokittain. Esimerkiksi meillä avoimessa luokassa vastaantuleva seisominen tulee Ruotsissa eteen jo alokasluokan kylttitehtävässä. Vastaavasti meillä voittajaluokassa oleva puolenvaihto takaa on naapurimaassa vasta mestariluokan ohjelmistossa.

Hihkun täällä innosta tämänaamuisen koulutukseni jäljiltä. Osallistujilta saadun palautteen mukaan hieman erilaiset ja totutusta poikkeavat kylttitehtävät antoivat uusia ideoita treenaamiseen, taisipa joku saada kiinni uudesta koiratanssiliikkeestäkin!

Tänään 10 vuotta täyttävä partacollie Luke oli mukana tutustumassa naapurimaamme rally-tokoon.  ”Kylläpäs on kummallista tekstiä näissä kylteissä”, näyttää Luke tuumivan.
Kuva: Hanna Johansson

 

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia enintään 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

 

Työnilon repeämä

Kotikuntani Lempäälä täyttää tänä vuonna 150 vuotta.  Pyöreitä vuosia tulee täyteen tänä vuonna myös ensimmäisen koulutusohjaajakorttini suorittamisesta, niinpä päätin kesäkuussa 2016 pistää pystyyn  yhden naisen Hyvä kiertää-projektin ja tarjota koirankoulutusosaamistani Lempäälässä – ihan ilmaiseksi.

Tarjoan enintään kolmelle koirakolle mahdollisuuden päästä ilmaiseen koulutukseen kesällä 2016. Koulutus tapahtuu yksityisopetuksena joko Sääksjärven alueella  tai muussa sovitussa paikassa. Etusijalla ovat koirat, joiden arkikäyttäytyminen tarvitsee kohennusta ja joiden omistajat ovat motivoituneita tekemään työtä muutoksen aikaansaamiseksi.

Tarjoukseni poiki lukuisia vastauksia, joista yksi oli ylitse muiden. Keke-koiran omistaja Marissa kirjoitti haaveilevansa hyvin koulutetusta koirasta, josta sekä hän että puolisonsa saisivat olla superylpeitä. Viestistä kävi ilmi, että työtunteja ei koiran kouluttamisessa säästeltäisi ja projektiin lähdettäisiin täysillä mukaan.

”Tarjous oli niin vastustamaton, etten epäröinyt hetkeäkään! Silmäni kiiluivat jo ajatuksesta, kuinka nuoren, energisen 1-vuotiaan koirani Keken mallikelpoinen olemus tämän yksityiskoulutuksen jälkeen saisi kaikkien suut loksahtamaan auki. Niinpä oli pakko tehdä hakemus – saman tien!”

Tapasimme Marissan kanssa pian. Kouluttajan pöksyissä minua jännitti aivan tavattomasti, olihan tämä tällainen kokeilu ensimmäinen lajiaan… Pettyä ei onneksi tarvinnut, sillä Marissan tavattuani tuntui, kuin olisimme tunteneet pitkäänkin. Yhteinen sävel löytyi helposti.

”Ensimmäisellä koulutuskerralla Päivi avasi minulle koirankoulutuksen saloja. Olen lukenut paljon erilaisia oppaita ja minulla on kotona entuudestaan kolme koiraa, joten kouluttaminen ei ole aivan uusi asia. Nuo aiemmat koirat ovat kuitenkin pikkukoiria, ja niin kuin usein käy, ne on kyllä koulutettu, mutta vähän niin ja näin.. Niistä kun ei ole kokonsa puolesta vaivaa, vaikka nappaisi oudossa tilanteessa syliinsä. Keke on kuitenkin niin iso, että sitä on turha kuvitella kantavansa pois tilanteista, joihin ei haluaisi joutua.”

Marissa kertoi avoimesti ja ihailtavan realistisesti koiralaumansa käytökseen liittyvistä asioista. Erityisen vaikutuksen minuun kouluttajana teki hänen rehellisyytensä koulutusasioiden edessä. Oli erittäin motivoivaa jakaa osaamistaan ihmiselle, joka  vastaanotti viestieni tarkimmatkin sävyt ja käytti antamani vinkit hyödykseen käytännössä. Oli niin innostavaa nähdä, miten tapaamisesta toiseen Keken käytös parani aivan silmissä!

”Kahden viikon aikana Keke edistyi huomattavasti kontaktin ottamisessa. Se on fiksu koira, eikä vaatinut paljoakaan aikaa, että se ymmärsi kupletin juonen. Se tapitti minua pitkiäkin aikoja silmiin toivoen, että tästä seuraa nyt jotain hyvää. Ja vaikka kontaktia olimme reenanneet jo aiemminkin, saimme Päiviltä mukaamme harjoituksen, joka sopi Kekelle paremmin kuin ryhmätunnilla tokon alkeissa opetettu versio.”

Työnilon repeämä on sitä kun näkee työnsä tuloksen ja on ihan itkuun asti iloinen sen laadusta!  Enpä olisi uskonut, mitä voin saada kun uskallan antaa. Kertakaikkiaan, tällaista tahdon lisää!

Kiitos Marissa & Keke! <3

Koodilla Lempäälä150 saat yksityisopetuksen alle kuuluvista koulutuspalveluistani -10% alennuksen. Tarjous on voimassa Lempäälän Sääksjärvellä järjestettäviin ja 31.8.2016 mennessä ostettuihin koulutuksiin (käyttöaika 3 kk ostosta).

 

Uusi kurssi, uudet kujeet

Näppäimistön ääreltä löytyy Lemmikkipalvelu Koiranpäivien VOI/MES-tason rally-tokovalmennukseen osallistuva noviisikoiraharrastaja, joka treenaa kirkasotsaisella innolla kuusivuotiaan keeshondinsa kanssa ahkerasti (ja usein täysin vääriä asioita). Kerron kuulumisiamme kurssilta säännöllisesti – luvassa on ajatuksia, oivalluksia ja myötä- sekä vastamäkiä.


Alku aina hankalaa, sanotaan, ja niinhän se tällä kertaa olikin. En ollut ehtinyt henkisesti varautua kurssin intensiiviseen aloituskertaan, sillä jouduin syöksymään ensimmäiselle kurssikerralle suoraan työhaastattelusta. Kerta se on ensimmäinenkin, kun saan yhdistää sukkahousut ja nutturakampauksen tuulipukuhousuihin ja treeniliiviin. Tungin lihapullat taskuun ja talutin innosta kieppuvan koiran kentälle.

Meitä odotti kentällä pitkä, kisaratamainen lähtötasotesti. Ennakoin rataan tutustuessani, että runsaslukuiset käännökset aiheuttaisivat meille eniten päänvaivaa – etenkin kun allekirjoittaneella on vahingollinen tapa tehdä ne niin lähellä kylttiä, että koira saa vetää vatsaa sisään yrittäessään pysyä rinnallani. Myöskään oikealla seuraaminen ei varsinaisesti ole vielä sellaisessa terässä, että sitä haluaisin kisaradoilla esitellä.

Pohdin paljon ennen kurssin alkua sitä, mitä oikeastaan toivoin Päivin koutsaamisesta irti saavani. Listasin paperille ylös muutamia ongelmia: yksittäisiä kylttejä, mieltä askarruttaneita ratakoukeroita ja joitakin tekniikka-asioita, joita en osannut selättää itse silkalla härkäpäisellä puurtamisella. Kaikkein kiperin ongelmamme, jonka toivoisin kurssilla jotenkin taklaavani, kytkeytyy kuitenkin nimenomaan ratoihin: Mitä pidemmälle rata etenee, sitä enemmän koira alkaa kuumua, äännellä ja keulia. Loppumetreillä kylttien välinen eteneminen tapahtuu kaikkea muuta kuin kauniissa kontaktissa ja tehtävätkin huiskaistaan läpi puolihuolimattomasti ja pöhisten. Radan loppupäähän sijoitetut vauhdinmuutokset, hypyt tai muut kiihdyttävät kyltit saavat aikaiseksi suoranaisen sekopäähepulin ja ohjaajassa tarpeen vetää treeniliivin kaulus kiinni aina nenään asti ja poistua radalta jonnekin tunnetun sivilisaation ulottumattomiin. Ongelma toistuu identtisenä sekä treeneissä että kisoissa.

Luna teki parhaansa antaakseen ongelmistamme kattavan kuvan myös lähtötasotestissä ja minä avustin parhaani mukaan hutiloivalla ohjauksella. Sain jälkikäteen alleviivata sanan “etukäteisvalmistautuminen” henkisistä muistiinpanoistani. Valmistautumaton ja edelleen työhaastattelua pähkivä omistaja sekä muurahaispöksyinen koira olivat huono yhtälö. Vaikka rutinoituneena suorittajana pikkukeeshond kykeni toimimaan ensimmäisen puolikkaan radasta edes auttavasti, näin jo ensimmäisellä kyltillä sen silmistä, että latinkia oli nyt turhan paljon. Ääntely alkoi jo kolmannella kyltillä peruutuksen yhteydessä, eikä siitä tullut loppua lainkaan. Sain muistutella koiraa seuraamispaikasta yhtenään ja radan loppupäässä Luna protestoi ohjaajansa toimia päättämällä, ettei seisominen maistunut sille tänään lainkaan. Koira ei ole ikinä ennen kieltäytynyt seisomasta/istumasta/makaamasta missään toko- tai rally-tokokisoissa, joten oppia ikä kaikki emännällekin.

Vaikka rata ei antanut ehkä meistä kovinkaan mairittelevaa kuvaa tuoreille kurssikavereille, olin oikeastaan aika tyytyväinen sen päätteeksi. Ongelmia riitti, joten kurssille olisi ainakin tavoitteita ja opeteltavaa! Myös Päivi löysi tekemisestämme paljon parannettavaa – mutta myös paljon sellaista hyvää, jota en ollut tullut itse ajatelleeksi. Olinko esimerkiksi huomannut, kuinka paljon koirani oli kehittynyt peruuttamisessa?

Saimme kotiläksyksi melkoisen kasan treenattavaa, sillä rata ei ollut osaltamme mikään nappisuoritus ja myös sitä seurannut käytösruutu oli kokeiluna aika uusi. Etenkin oikean puolen seuraaminen oli paikoin vielä kömpelöä ja etäisyyteni kyltteihin edelleen aivan naurettavan pieni. Hyvän koiraharrastuskurssin tunnistaa mielestäni siitä, että käytännön oppien lisäksi pureskeltavaa tarjotaan säännöllisesti myös ajatuksille. Konkreettisten treeniohjeiden lisäksi sainkin ennen kaikkea ajateltavaa: mitä minä voisin tehdä taatakseni koiralleni mahdollisimman mukavat olosuhteet radan suorittamiseen?