Avainsana-arkisto: kurssi

Rally-tokoa ruotsiksi

Innostukseni Ruotsin rally-tokoa (rallylydnad) kohtaan on oikeastaan useamman asian summa. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi. Ylioppilaskirjoituksissa pärjäsin parhaiten äidinkielen lisäksi ruotsissa ja useimmat ulkomaanreissuni ovat suuntautuneet Ruotsiin. Koiralaumani harvennuttua olen harkinnut hankkivani mahdollisen uuden harrastuskaverin Ruotsista. Joskus olen jopa sanonut, että voisin muuttaa Ruotsiin.

Viime kesänä kun molemmat kisakoirani valioituivat rally-tokosta  kävi mielessäni  kysymys ”mitä sitten”. Kauaa ei tarvinnut miettiä, kun äkkäsin, että sitähän voisi yhdistää lomareissun ja rally-tokon ja lähteä kokeilemaan, miltä itselle rakas laji tuntuu naapurimaan versiona!  Vanhana kisakettuna tiedän, että paras tulos tulee kun asettaa itselleen tavoitteita ja takarajoja. Niinpä merkkasin kalenteriin Rally-tokoa ruotsiksi-koulutuksen 4.3.2018 ja aloitin ruotsalaiseen rally-tokoon tutustumisen.

Yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia

Suomen ja Ruotsin rally-tokossa on monia samankaltaisuuksia, mutta myös täysin päinvastaisia käytäntöjä. Tasoluokkia ja koulutustunnuksia on neljä, kuten meilläkin. Suomessa hyväksytyn tuloksen raja on kaikissa luokissa 70 pistettä, mutta Ruotsissa se on 70 vain alokasluokassa (nybörjarklass). Avoimesta luokasta (fortsättningsklass) on saatava 75 pistettä hyväksyttyyn tulokseen, voittajasta (avancerad klass) 80 pistettä ja mestariluokasta (mästarklass) 90 pistettä. Mestariluokan 90 pisteen tulosta kutsutaan myös sertifikaatiksi, joita pitää kerätä kolme voidakseen edetä rally-tokovalioksi.

Eroavaisuudet säännöissä ja käytännöissä johtuvat siitä yksinkertaisesta syystä, että rally-tokossa ei vielä ole yhteispohjoismaisia tahi kansainvälisiä sääntöjä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun suomalainen koirakko menee kilpailemaan Ruotsiin, on kilpailu-ura aloitettava uudelleen alokasluokasta – riippumatta rally-tokomenestyksestä Suomessa.

Tarkkana taluttimen kanssa!

Avoimesta luokasta lähtien koira suorittaa rataa ilman hihnaa. Suomen ja Ruotsin säännöissä on iso ero siinä, miten kehään mennään ja sieltä poistutaan. Suomessa koiran on kaikissa luokissa oltava kytkettynä sekä kehään mentäessä että sieltä poistuttaessa. Ruotsissa taas koira kytketään irti ennen rata-alueelle astumista ja kiinni vasta sieltä  poistumisen jälkeen.

Kylttikohtaisista eroista

Suurimmat luokittaiset kylttitehtäväerot löytyvät mestariluokasta, jossa lähes kaikki tehtävät ovat jollakin tapaa erilaisia kuin meillä Suomessa. Muissa luokissa yhteneväisyyksiä on enemmän, joskin on syytä huomata, että tehtävät jakautuvat eri tavalla luokittain. Esimerkiksi meillä avoimessa luokassa vastaantuleva seisominen tulee Ruotsissa eteen jo alokasluokan kylttitehtävässä. Vastaavasti meillä voittajaluokassa oleva puolenvaihto takaa on naapurimaassa vasta mestariluokan ohjelmistossa.

Hihkun täällä innosta tämänaamuisen koulutukseni jäljiltä. Osallistujilta saadun palautteen mukaan hieman erilaiset ja totutusta poikkeavat kylttitehtävät antoivat uusia ideoita treenaamiseen, taisipa joku saada kiinni uudesta koiratanssiliikkeestäkin!

Tänään 10 vuotta täyttävä partacollie Luke oli mukana tutustumassa naapurimaamme rally-tokoon.  ”Kylläpäs on kummallista tekstiä näissä kylteissä”, näyttää Luke tuumivan.
Kuva: Hanna Johansson

 

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia enintään 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

 

Tyytyväinen koira – onnellinen omistaja?

Olen niin iloinen, että olen mukana Eläinkoulutusblogista tutun Jaana Pohjolan (eläinten käytösneuvoja BSc, MSc) luotsaamalla kurssilla Tyytyväinen koira – onnellinen omistaja.

Kun kuulin tästä kurssista ensimmäisen kerran, hyppäsin laakista kattoon! Tuntui, että kurssikuvaus vastasi niin täydellisesti monia ajatuksiani koiran kouluttamisesta, sen kanssa elämisestä ja asioista, jotka vaikuttavat koiran hyvinvointiin. Kurssille oli ihan pakko päästä!

Koiran hyvinvointiin voidaan vaikuttaa mm. kouluttamisella. Esimerkiksi moitteeton hihnakäytös parantaa sekä koiran että omistajan hyvinvointia kun lenkeille on mukava lähteä ja molemmat nauttivat siitä. Kun hihna hymyilee, säästyy sekä koiran kaularanka sekä taluttajan olkapää toistuvilta nykäisyiltä. Koulutuksen lisäksi koiran hyvinvointiin liittyy monta muutakin asiaa.

Koiran lajityypillinen käyttäytyminen kuten myös koiran ja omistajan keskinäinen suhde kuuluvat molemmat kurssin teemoihin. Näistä erityisesti jälkimmäinen puhuttelee minua itseäni kovasti. Olen moneen otteeseen vastaanottanut koulutuskyselyitä saatesanoin: ”Olen seurannut sinua kisoissa ja pidän tavasta, jolla toimit omien koiriesi kanssa. Teidän hyvä suhde näkyy ulospäin.” Kurssilla pääsen paneutumaan koiran ja ihmisen suhteeseen vaikuttaviin asioihin syvällisesti ja se motivoi minua kovasti.

Koiran ja ihmisen hyvä suhde lujittuu yhteisistä kokemuksista. Hyvä suhde helpottaa parin selviytymistä uusissa tilanteissa.

Kilpailevien harrastuskoirien omistajana olen kiinnostunut eläinteni hyvinvoinnista myös siksi, että  koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi parantaa oppimistuloksia. Mitä tehokkaammin koirani oppivat, sitä vähemmällä vaivalla minä kouluttajana pääsen kohti tavoittelemiani koulutus- ja kilpailutuloksia.

Ensimmäiseltä kurssikerralta päällimmäiseksi mieleeni jäi, miten tärkeää koiralle on rauhoittuminen. Kyky levätä ja rauhoittua on taito, joka kannattaa opettaa koiralle kuin koiralle, etenkin jos sen kanssa aikoo harrastaa, kilpailla tai vaikka matkustaa mummolaan pitkän matkan taa. Aivan kuten me ihmisetkin, koira väsyy ilman riittävää lepoa.

Rauhoittumista, sen harjoittelua ja merkitystä ei voi kyllin korostaa, sillä asia ei suinkaan ole päivänselvää pässinlihaa ihmisille. Kurssikeskusteluissamme tuli esille myös se, etteivät kaikki koiran omistajatkaan tiedä, mitä kaikkea rauhoittuminen tarkoittaa ja kuinka läheinen asia se on keskittymisen kanssa. Myös ohjaajan osalta.

Koulutustilanteissa kuulee toisinaan ohjaajan tokaisevan koiralleen: ”Keskity!”. Silloin kouluttajan tekisi mieli tokaista sama asia koiran ohjaajalle. Kentän laidalla räplätään mobiililaitteita, vaihdetaan kuulumisia ja keskitytään epäolennaiseen. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa. Karvaisen treenikaverin rauhoittumisen ja levon kannalta on kuitenkin  merkitystä sillä, mitä koira tekee kun ohjaaja ei keskity sen kanssa puuhailuun. Roikkuu narussa energiaansa kuluttaen tietämättä mitä pitäisi tehdä vai lepää häkissä ja lataa akkujaan seuraavaan rupeamaan?

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

Artikkelin kuvat: Pixabay

 

Rohkeasti rajan yli

Takanani on kaksi intensiivistä ja antoisaa päivää koiratanssin koulutusohjaajakurssilla, joka tupsahti eteeni kuin tilauksesta. Kalenterissani oli kurssin mentävä aukko, eikä minua sopivan tilaisuuden tullen tarvitse rajojen ylittämisiin juuri yllyttää.

Innostukseni lajiin ryöpsähti esille pari vuotta sitten, kun lajin asiantuntijana pitämäni Minna Kellomäki piti partacollieiden erikoisnäyttelyn yhteydessä koiratanssin workshopin ummikoille. En tiennyt silloin koiratanssista juuri mitään, mutta Minnan innostus ja rakkaus lajiin oli niin tarttuvaa, että katsoin viisaaksi tutustua koiratanssiin hieman lähemmin.

Viikonlopun kurssin alkajaisiksi panin merkille, että tuntemattomat kurssitoverini tervehtivät minua jotenkin erityisen lämpimästi. Tunsin, että ystävällisen hymyn takaa välittyi jotain paljon enemmän kuin pelkkä ”moi”.

Keskustelimme kurssilla mm. koulutusohjaajan rooliin liittyvistä odotuksista, ominaisuuksista ja vaatimuksista.  Keskustelu aiheen ympärillä oli intensiivistä ja hyvin mielenkiintoista. Jokseenkin taiteellisiksi muodostuneista muistiinpanoistani näitä asioita löytyi lopulta parisenkymmentä.

Luonteenomaista koiratanssille on se, että valmiita liikkeitä ei ole missään lueteltu, pakollisia liikkeitä ei ole olemassakaan ja todennäköisesti ihan jokainen koulutusohjaaja tulee löytämään edestään haasteen, johon tarvitaan kouluttajakollegan apua. Pidän kovasti ajatuksesta, että yhdessä osaamme enemmän, eikä kenenkään ole tarvetta korottaa itseään toisten yläpuolelle.

Hanna ja partacollie Luke reippaana harjoituskoirakkona. Taustalla kouluttaja Tiina Paavola.

Kouluttajakollegoista oli totista hyötyä toisena kurssipäivänä, jolloin pääsimme kouluttamaan kukin omaa ryhmäämme. Kurssinjohtaja Johanna Saariluoma oli määrännyt meille jokaiselle oman otsikon, jonka viitekehykseen harjoitustunnin tuli asettua. Ei liene yllätys, ettei kukaan saanut omaa suosikkiaihettaan tähän tehtävään.

Monen kurssilaisen niinsanottu paras koulutusflow koki hienoisen heilahduksen, kun harjoitustuntia oli seuraamassa kuusi tarkkasilmäistä ja -korvaista kurssitoveria muistiinpanovälineet valmiina. Johanna oli antanut jokaiselle oman näkökulman, mistä tuli antaa palautetta tunnin päätteeksi. Kaikki koulutustunnit olivat hyviä, eikä yhtään kurttuotsaista koutsia kentällä nähty. Palautteenanto sujui lämpimässä hengessä, positiivista kommentointia tuli runsaasti ja kehitysehdotuksetkin oli helppo ottaa vastaan. Parasta päivässä oli se, että jokaisen kouluttajan tyylistä löysin jotain sellaista, mitä haluan oppia myös itse.

Odotamme vielä, että Palveluskoiraliitto sinetöi hyväksytyt kurssisuorituksemme koulutusohjaajakortilla. Sitä odotellessa ajattelen lakkaamatta, mikä aarrearkku on omistaa hyvät suhteet muihin oman lajin osaajiin niin myötä- kuin vastamäissäkin.

Oma oppimistyylini on taktiili. Siksi kirjoitin, piirsin, väritin ja askartelin kurssipäivien aikana runsaasti.

Uusi kurssi, uudet kujeet

Näppäimistön ääreltä löytyy Lemmikkipalvelu Koiranpäivien VOI/MES-tason rally-tokovalmennukseen osallistuva noviisikoiraharrastaja, joka treenaa kirkasotsaisella innolla kuusivuotiaan keeshondinsa kanssa ahkerasti (ja usein täysin vääriä asioita). Kerron kuulumisiamme kurssilta säännöllisesti – luvassa on ajatuksia, oivalluksia ja myötä- sekä vastamäkiä.


Alku aina hankalaa, sanotaan, ja niinhän se tällä kertaa olikin. En ollut ehtinyt henkisesti varautua kurssin intensiiviseen aloituskertaan, sillä jouduin syöksymään ensimmäiselle kurssikerralle suoraan työhaastattelusta. Kerta se on ensimmäinenkin, kun saan yhdistää sukkahousut ja nutturakampauksen tuulipukuhousuihin ja treeniliiviin. Tungin lihapullat taskuun ja talutin innosta kieppuvan koiran kentälle.

Meitä odotti kentällä pitkä, kisaratamainen lähtötasotesti. Ennakoin rataan tutustuessani, että runsaslukuiset käännökset aiheuttaisivat meille eniten päänvaivaa – etenkin kun allekirjoittaneella on vahingollinen tapa tehdä ne niin lähellä kylttiä, että koira saa vetää vatsaa sisään yrittäessään pysyä rinnallani. Myöskään oikealla seuraaminen ei varsinaisesti ole vielä sellaisessa terässä, että sitä haluaisin kisaradoilla esitellä.

Pohdin paljon ennen kurssin alkua sitä, mitä oikeastaan toivoin Päivin koutsaamisesta irti saavani. Listasin paperille ylös muutamia ongelmia: yksittäisiä kylttejä, mieltä askarruttaneita ratakoukeroita ja joitakin tekniikka-asioita, joita en osannut selättää itse silkalla härkäpäisellä puurtamisella. Kaikkein kiperin ongelmamme, jonka toivoisin kurssilla jotenkin taklaavani, kytkeytyy kuitenkin nimenomaan ratoihin: Mitä pidemmälle rata etenee, sitä enemmän koira alkaa kuumua, äännellä ja keulia. Loppumetreillä kylttien välinen eteneminen tapahtuu kaikkea muuta kuin kauniissa kontaktissa ja tehtävätkin huiskaistaan läpi puolihuolimattomasti ja pöhisten. Radan loppupäähän sijoitetut vauhdinmuutokset, hypyt tai muut kiihdyttävät kyltit saavat aikaiseksi suoranaisen sekopäähepulin ja ohjaajassa tarpeen vetää treeniliivin kaulus kiinni aina nenään asti ja poistua radalta jonnekin tunnetun sivilisaation ulottumattomiin. Ongelma toistuu identtisenä sekä treeneissä että kisoissa.

Luna teki parhaansa antaakseen ongelmistamme kattavan kuvan myös lähtötasotestissä ja minä avustin parhaani mukaan hutiloivalla ohjauksella. Sain jälkikäteen alleviivata sanan “etukäteisvalmistautuminen” henkisistä muistiinpanoistani. Valmistautumaton ja edelleen työhaastattelua pähkivä omistaja sekä muurahaispöksyinen koira olivat huono yhtälö. Vaikka rutinoituneena suorittajana pikkukeeshond kykeni toimimaan ensimmäisen puolikkaan radasta edes auttavasti, näin jo ensimmäisellä kyltillä sen silmistä, että latinkia oli nyt turhan paljon. Ääntely alkoi jo kolmannella kyltillä peruutuksen yhteydessä, eikä siitä tullut loppua lainkaan. Sain muistutella koiraa seuraamispaikasta yhtenään ja radan loppupäässä Luna protestoi ohjaajansa toimia päättämällä, ettei seisominen maistunut sille tänään lainkaan. Koira ei ole ikinä ennen kieltäytynyt seisomasta/istumasta/makaamasta missään toko- tai rally-tokokisoissa, joten oppia ikä kaikki emännällekin.

Vaikka rata ei antanut ehkä meistä kovinkaan mairittelevaa kuvaa tuoreille kurssikavereille, olin oikeastaan aika tyytyväinen sen päätteeksi. Ongelmia riitti, joten kurssille olisi ainakin tavoitteita ja opeteltavaa! Myös Päivi löysi tekemisestämme paljon parannettavaa – mutta myös paljon sellaista hyvää, jota en ollut tullut itse ajatelleeksi. Olinko esimerkiksi huomannut, kuinka paljon koirani oli kehittynyt peruuttamisessa?

Saimme kotiläksyksi melkoisen kasan treenattavaa, sillä rata ei ollut osaltamme mikään nappisuoritus ja myös sitä seurannut käytösruutu oli kokeiluna aika uusi. Etenkin oikean puolen seuraaminen oli paikoin vielä kömpelöä ja etäisyyteni kyltteihin edelleen aivan naurettavan pieni. Hyvän koiraharrastuskurssin tunnistaa mielestäni siitä, että käytännön oppien lisäksi pureskeltavaa tarjotaan säännöllisesti myös ajatuksille. Konkreettisten treeniohjeiden lisäksi sainkin ennen kaikkea ajateltavaa: mitä minä voisin tehdä taatakseni koiralleni mahdollisimman mukavat olosuhteet radan suorittamiseen?