Avainsana-arkisto: ohitukset

Elämän eväitä pentukurssilta, osa 2

Keväällä alkaneet pentukurssit ovat jo hyvässä vauhdissa. Pentukursseilla opitaan elämää varten. Yhteiselo koiran kanssa on huomattavasti mukavampaa kun omistajan työkalupakista löytyy oikeita välineitä lemmikin kanssa toimimiseen.

Tässä artikkelisarjassa käsitellään jokaiselle pennulle tarpeellisia arkiasioita. Harjoitusten aiheet sopivat myös varttuneemmille koirille, joita ei aikaisemmin ole koulutettu tai joiden omistaja haluaa parantaa koiransa arkikäytöstä.

Vieraan ihmisen käsittely

Koiranomistajan arki helpottuu kun lemmikki totutetaan jo pennusta vieraan ihmisen käsittelyyn. Eläinlääkärin on pystyttävä koskemaan koiraan, jotta tutkimukset ovat mahdollisia. Jos kyseessä on trimmattava rotu, täytyy koiraa pystyä koskettamaan, jotta turkki saadaan hoidettua. Erilaisissa koiraharrastuksissa ryhmään pääsyn edellytyksenä on koira, joka pystyy työskentelemään vieraiden ihmisten ja koirien lähellä ja osoittamaan ryhmäkelpoisuutensa läpäisemällä niinsanotun luoksepäästävyystestin.

Koiranpennun käsittely on helppo aloittaa sylissä. Kun otat koiran syliin, sivele sitä joka puolelta varpaidenvälejä myöten. Pyydä myös muita koiran kanssa päivittäin tekemisissä olevia toimimaan samoin. Kehu pentua, kun se antaa käsitellä itseään. Jatka käsittelyharjoituksia pöydällä niin, että koira seisoo omilla jaloillaan. Nostele tassuja, tutki korvat, hampaat ja silmät jne. Kurkkaa myös hännän alle ja kopeloi koira läpikotaisin. Palkitse koiraa sitä ruhtinaallisemmin, mitä hankalampi harjoitus sille on.

Koiraa käsitellään aina rauhallisesti. Eläin vaistoaa kiireisen ja stressaantuneen ihmisen – eihän sellaisen lähellä ole hyvä olla! Mitä haasteellisemmaksi koet koirasi kanssa käsittelyharjoitukset, sitä tärkeämpää on, että olet itse määrätietoinen ja käyttäydyt rauhallisesti.

Jos pentu pyristelee pois tilanteesta, yrittää käyttää hampaitaan tai heittäytyy muutoin hankalaksi, pysy rauhallisena ja muista, että myös epäonnistuneet käsittelyharjoitukset kartuttavat pennun kokemusvarastoa. Pyri pitämään harjoitukset sellaisina, että pentu selviytyy niistä, voit palkita sen ja teillä molemmilla on harjoituksen jälkeen hyvä mieli.

Tässä käsittelyharjoituksessa pentua palkittiin siitä, että sen kaikki neljä tassua osuivat pöydän pintaan. Vieraan ihmisen käsittely oli tälle yksilölle jo niin tuttua puuhaa, että se meinasi melkein lentoon lähteä!

Lenkkikäytös

Moni ensimmäisen koiran hankkinut on ymmällään, kun pentu ei kävelekään ulkoilutilanteissa suoraan eteenpäin, vaan kieppuu narussa miten sattuu ja kietoo taluttajansa nippuun pyörimällä tämän ympäri.

Kokemattoman koiran kanssa ulkoiltaessa on narun ylemmän pään oltava valppaana. Ei voida olettaa, että koira tietäisi, mitä siltä halutaan jos sitä ei ole sille kerrottu! Ensimmäinen pohdittava ja koiran lähipiirin kanssa keskusteltava asia on se, miten koiran halutaan lenkillä käyttäytyvän. Sääntöjen on syytä olla samat taluttajasta riippumatta.

Ensimmäisen koirani kanssa kamppailin tämän asian kanssa itsekin. Nuorena opiskelijana saatoin useamman kerran viikossa lenkkeillä äitini jääkaapille ja palata sieltä ruokakassi toisessa ja koirantalutin toisessa kädessä. Paluumatka oli hankala, koska koira ei osannut kulkea hallitusti. Harjoittelu alkoi siitä, että päätin koiran kävelevän pientareen puolella ruokakassin ollessa ajotien puoleisessa kädessäni. Aloin palkkaamaan koiraa siitä, kun se pysytteli haluamassani paikassa ja estin sen aikeet esimerkiksi takaani kiertämiseen.

Ohitukset ja häiriöt

Ulkona liikuttaessa on ensiarvoisen tärkeää ennakoida tilanteita. Erityisesti kaupunkiympäristössä tapahtuu monenlaisia asioita lyhyessä ajassa – usein niin, että koira huomaa ne ennen omistajaansa. Jos näet edessäpäin jotakin, mitä ette vielä ole pentusi kanssa valmiita ohittamaan, ennakoimalla ennätät muuttamaan suuntaa tai reittiä.

Varmin tapa opettaa koira häiriintymään ulkopuolisista asioista on reagoida niihin voimakkaasti itse. Varmoin askelin etenevään ihmiseen koira voi luottaa ja tuntea olonsa turvalliseksi. Tulipa vastaan mitä tahansa, kävele eteenpäin määrätietoisin askelin, huomioi koirasi, kannusta ja palkitse sitä oikeanlaisesta käytöksestä.

Tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin kontaktia ja sen merkitystä sujuvalle yhteiselolle. Ohitustilanteissa kontakti on ensiarvoisen tärkeä juttu. Kertaa aihe tarvittaessa täältä.

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

Artikkelin kuvat: Terhi Laine.