Avainsana-arkisto: partacollie

Joulukalenteri 2016 – luukku 16-17

Jouluruokia miettiessä kävi mielessäni ajatus, että mitäpä jos tänä vuonna me kaikki valitsisimme lähellä tuotettuja tuotteita ruokapöytäämme. Edes osan.

Ruoan alkuperä on mietityttänyt minua jo pitkän tovin ja huomaan, että monta asiaa jää ostamatta jos en saa kotimaista tai lähellä tuotettua tavaraa ostoskoriini.


Lähiruoan ostamisella pystymme omalta osaltamme tukemaan lähituottajien toimintaa. Pelkkä sanahelinä ei riitä pitämään tiloja pystyssä vaan tarvitaan kuluttajia, jotka äänestävät lähituotannon puolesta ostamalla sitä.

Tässä joitakin linkkejä lähiruoasta kiinnostuneille:

Joulukalenteri 2016 – luukku 4

Eilen kisattiin partacollieiden rotumestaruuskisat Lahdessa, lajina rally-toko. Kilpailupäivä oli erittäin mukava, kiitos hyväntuulisten kanssakisaajien ja hymyileväisten talkoolaisten, joiden joukossa laatu korvasi määrän.

Päivästä erityisen teki se, että moni jo hieman iäkkäämpi partis teki kisoissa hienon tuloksen. Koulutustunnuksia jaettiin useampia ja ilo oli sen mukainen. Kilpailussa jaettiin ensimmäistä kertaa partismestaruushistoriassa myös kaksi kiertopalkintoa, jotka oli lahjoittanut Lemmikkipalvelu Koiranpäiviä.

Konstan malja jaetaan tästä eteenpäin partismestaruuskisoissa kilpailun vanhimmalle hyväksytyn tuloksen tehneelle partacollielle. Eilisissä kisoissa se oli kilpailun vanhin koira, 12-vuotias Ovenslope Show What ”Rölli”, ohj. Martta Riihimäki. Tämä pari teki varmaa työtä alokasluokassa voittaen samalla koko luokan pistein 98/100. Sattuu muuten tämä teräsmummo olemaan meidän Konstan siskolikka. Meinasi ihan olla herkkä hetki ojentaa Konstan malja Martalle, niin kovin rakkaita meille ovat nämä vanhukset. <3

Toivon malja jaetaan tulevinakin vuosina partismestaruuskisojen korkeimman tuloksen tehneelle partacollielle. Tämä tarkoittaa sitä, että jos mestariluokassa kilpailee partiksia, menee palkinto parhaan MES-tuloksen tehneelle koiralle ja niin edelleen.

Eilisistä kisoista Taimi (Tireless Kisser’s Almost Too Fast, ohj. Päivi Nummi) toi niinsanotusti pojan kotiin. Partisten rally-tokovaltikka siirtyi lajin monivuotiselta kuninkaalta Toivolta Taimille, jonka tulos 80 pistettä oli päivän korkein partistulos. Tällä kertaa Toivo jäi hitusen alle hyväksytyn tuloksen rajan ja joutui taipumaan Taimin tahtoon (kuten aika usein arkielämässäkin).

Joulukalenterin luukku 4 muistuttaa meitä vanhojen ystäviemme tärkeydestä. Koska viimeksi teit jotain oikein hauskaa vanhan ystäväsi kanssa?

 

 

Voi ei, siellä on märkää!

Elämme ajassa, jossa koiraharrastajat on hemmoteltu pilalle. Toinen toistaan valoisammat ja lämpimämmät harjoitushallit houkuttelevat harrastajia sisäänsä myös kesäkaudella, jolloin ulkonakin voisi treenata.

”Tää oli sit tässä kun on tämmönen keli!” Näitä hassunhauskoja kommentteja kuulee ulkokenttien reunamilla silloin, kun maamme kesäsää ei tarjoile kisapäivän iloksi pelkkiä poutapilviä. Ihmetellä saattaa, miksi näillä leveysasteilla ilmoitetaan ulkokisoihin koiria, jotka eivät siedä vettä.

Sadeilma on olosuhde, jota pitää harjoitella. Jos koiran omistaja vetäytyy sateella mieluummin sohvan nurkkaan peiton alle kuin vetää Goretexit niskaan ja suuntaa lenkille, on melko selvää, ettei koirankaan tottumus siitä eroa.

Jos mielit pärjätä sadekesänäkin ulkokisoissa, opeta koirasi sietämään vettä. Kehu sitä, kun se läträä lätäkössä. Palkitse se herkkupalalla, kun se heittäytyy märkään ruohoon kierimään. Kerro sille, että se on maailman paras koira juuri sen takia, että se pystyy istumaan hievahtamatta viiden sentin vesilätäkössä!

Sottaista puuhaako? Saattaa olla, etenkin jos omistat partacollien. Vaan eipähän ole tällä reseptillä vesisateesta kiusaksi.

Pilasiko sadekeli kisat?
Pilasiko sadekeli kisat?

 

Alkukantaisten vaistojen äärellä

Mutkaisen pikkutien päässä Urjalan Kehrossa sijaitsee Sillanpään Lammastila. Tietä reunustavat vuoroin rauhoittavan vihreät koivut ja vuoroin tuulessa lainehtivat kesäiset pellot. Valtatieltä käännyttyäni huomaan hyräileväni tuttua laulua… ”Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän…”.

Paimennuspäivä Sillanpään Lammastilalla alkaa tilan emännän ja paimennuskouluttaja Sannan pitämällä teoriatunnilla. Aikaisempaa paimennuskokemusta minulla ja koirallani ei juuri ole, mutta se ei kuulemma haittaa. Tunnen itseni ekaluokkalaiseksi.

Teoriatunnilla opitaan mm. lampaiden käyttäytymisestä ja sen syistä.

Kun Sanna evästää meitä tulevaan, hänestä huokuu rakkaus lampaisiin ja paimentamiseen. Melkein kaikki on minulle uutta. Konkariroolin sijasta tuntuu jotenkin terveelliseltä olla vaihteeksi aivan aloittelijan saappaissa. Lampurin arjesta ja lampaiden kanssa elämisestä tarinoivaa tilan emäntää on niin kiehtovaa kuunnella, että ajankulu unohtuu viimeistään tässä vaiheessa.

Pääsemme aiheeseen paimenkoira. Sanna kertoo, että paimenkoirarotuisille koirille on jalostuksessa rakennettu pääkoppaan niinsanottu työkalupakki. Sen sisältö vaihtelee eri roduilla ja vielä enemmän eri yksilöillä. Joiltakin koirilta työkalupakki löytyy helpommin ja toisten kanssa sitä saa etsiskellä hieman pidempään. On myös mahdollista, että pakki ei sisälläkään ihan kaikkia paimennuksessa tarvittavia työkaluja.

Sanna muistuttaa, että monien muiden koiralajien tapaan onnistunut paimennus rakentuu eräänlaisesta palikkapyramidista, joka täytyy perustaa tukevalle alustalle. Paimennuksessa palikkapyramidin tärkeät peruspilarit ovat paimennusvaisto ja suhde koiraan. Työkalupakista puhuttaessa mielessäni häilyy hento epäilys koirani pään sisällöstä. Paimennusvaiston mainitseminen aiheuttaa mielessäni vähintäänkin samanlaisen läikähdyksen. Ajattelen kuitenkin, että suhteeni koiraan on kunnossa – onnistumistodennäköisyys on ehkä olemassa.

Lammasaitaukseen mennään kaikessa rauhassa. Sanna opastaa jokaista kädestä pitäen ja välillä kuivaharjoitellaan koira-paimen-lammas-roolileikkiä ihmisillä. Kaikki tuntuu niin helpolta aitauksen ulkopuolella. Tositilanteessa valmista käsikirjoitusta ei ole, vaan koiran ohjaajalla on suuri rooli paimennustapahtuman onnistumisessa.

Paimennuskoulutus on kiinnostavaa katseltavaa.

Aitaukseen mennään koira kytkettynä, sillä lampaiden turvallisuudesta ei tingitä. Sanna antaa luvan koiran vapauttamiseen, kun näkee, miten se toimii lampaiden kanssa ja vakuuttuu kyvystäni hallita sitä. Päästän narusta irti ja lähden kävelemään. Koirani ottaa tomeran asennon ja suuntaa katseensa kohti lampaita. Minua on ohjeistettu liikkumaan lampaiden edellä. Hämmästyttävää kyllä, koira seuraa lampaita ja olemme saaneet ne yhdessä liikkeelle! Alkukantainen vaisto astuu esiin – sehän paimentaa!

 

 

Onnellisen SLO-tarinan lopputulemia

Koirani Taimi sairastui syksyllä 2013 autoimmuunisairauteen nimeltä SLO. Olin kuullut tuosta sairaudesta partacollieiden keskuudessa jonkun kerran, mutta kuten tavallista, sen pahimman pommin putoamisesta omalle tontilleni en ollut tehnyt mielessäni minkäänlaista skenaariota.

Koska kirjoittaminen on minulle luontainen tapa järjestellä maailmankuvaani ja tallentaa asioita, kirjoitin  seikkaperäiset kokemukseni SLO:n hoidosta siltä ajalta, kun sairaus oli meillä tässä ja nyt.  Laatimaani Taimin tarinaa luetaan edelleen runsaasti ja saan sitä kautta jatkuvasti yhteydenottoja hätääntyneiltä SLO-diagnoosin saaneiden koirien omistajilta. Pahimmalla hetkellä sain itse niin arvokasta apua, että autan myös itse mielelläni samojen kysymysten edessä kamppailevia.

sohvaruokailu_300

Jos tästä karmaisevasta sairaudesta on jotain iloa ollut, niin minun ja koirani suhde on muotoutunut ihan omanlaisekseen. Yksikään koiristani ei ole luottanut minuun samalla tavalla kuin Taimi kaiken koettuaan. Ei ihme, sillä olen taatusti viettänyt eniten aikaa juuri Taimin vierellä valvoen.

Palveltuani sohvalla pääosin asunutta koirapotilasta yhdeksän kuukauden ajan useita kertoja päivässä, väitän myös tietäväni melko syvällä tasolla, mitä projektiin sitoutuminen on. En antanut ajatukseni hetkeksikään livetä sille raiteelle, missä lopputulos ei olisi ollut toivottu. Onni onnettomuudessa oli, että minun lisäkseni myös potilas oli päättänyt sekä nauttia palveluista että selvitä taistelusta voittajana.

Koiran sairastumisesta on liki kolme vuotta aikaa ja ajoittain unohdan kokonaan, minkälaisissa tunnelmissa kahlasimme tilanteen ollessa niinsanotusti päällä. Kipeää  koiraa hoivatessa moni elämän tosiasioista avautui ihan uudessa merkityksessä, eivätkä esimerkiksi kilpailu- ja koetulokset enää tuntuneet niin tärkeiltä kuin aikaisemmin.

Harrastan ja kilpailen ikääntyvien koirieni kanssa enää rajoitetusti. Minulta kysytään usein, miksi näytän niin levolliselta astellessani niiden kanssa kilpailukehään. Kirjottamisen kautta olen oivaltanut tämänkin. Yksi suurimmista kilpailufiilikseeni vaikuttava asioista on se, että koiran olemassaolo ei ole minulle enää itsestäänselvyys. Kiitollisuuden tunne on hyvä lähtökohta myös harrastuksissa, etenkin kun sen yhdistää kovalla työllä hankittuun kokemukseen.

KLAG_2015_500

 

 

 

Rally-tokoa televisiossa

TV-kanava Nelonen teki viime talvena Jaksa Paremmin- jaksoon pätkän rally-tokosta. Jaksa Paremmin on lifestyle-ohjelma, jossa perehdytään erilaisiin hyvinvointia ja jaksamista parantaviin aihepiireihin.

Viitoskauden nelosjaksossa kerroin rally-tokosta lajina. Pääsin lisäksi näyttämään ruudussa, miltä iloinen rally-toko heiluvine häntineen näyttää. Rallykaverina minulla oli 8-vuotias partacollie Toivo. Lajitestaaja Nina tutustui opastuksellani lajiin ja pääsi sitten kokeilemaan rally-tokoa 6-vuotiaan Taimin kanssa. Lajia pääsivät esittelemään myös ystävämme Maria ja barbet Joonas, joista ensinmainitusta oli kovasti henkistä tukea tv-tähteyteni kehittämisessä. Ohjelma esitettiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2016.

Päivä oli hurjan hauska ja opettavainen! Lähetän tätä kautta koko tekijätiimille terveiset ja kiitokset ansiokkaasta rally-tokon esiintuomisesta televisiossa.

Ohjelman voit nähdä Ruutu.fi-palvelussa katseluajan puitteissa täältä.