Avainsana-arkisto: vinkit

”Kiitos! Tätä mä just halusin!”

Helteisen koulutusviikonlopun päätteeksi mieleni valtaa kiitollisuus. Mikä etuoikeus onkaan saada tehdä työtä, jossa tuntee olevansa nainen paikallaan ja vieläpä oikean aikaan!

Minulla on tapana purkaa koulutusteni sisältöä sekä muistiinpanoiksi tulevaa varten että purkaakseni päivän tai viikonlopun aikana virinneitä ajatuksiani – niitä nimittäin on paljon! Tällä kertaa päätin jakaa koulutusviikonloppuni purun blogissa, koska arvelen, että tässä jutussa on niinsanotusti vinha perä.

Tavoitteet

Kertaluonteisesta koulutustilanteesta saavat eniten irti ne ohjaajat, jotka ovat ennalta pohtineet koiransa, itsensä tai ohjauksensa puutteita. Mitä tarkemmin koulutukseen osallistuva ohjaaja osaa kuvata toivomansa kehityskohteen, sitä paremmin kouluttaja pystyy keskittymään juuri siihen. Kun sekä kouluttaja että koiranohjaaja tietävät treenin tavoitteen, on myös helpompi arvioida, miten hyvin tavoitteen saavuttamisessa onnistuttiin.

Valmentajan kehittyminen ja itsearviointi mahdollistuu palautteen avulla. Valmennustilanteessa minulle on tärkeää tietää, miten hyvin onnistuin vastaamaan koulutettavan kysymyksiin tai antamaan ratkaisun avaimia hänen ongelmaansa. Siksi viimeinen kysymykseni noudatteleekin linjaa ”Saitko tästä irti sen, mitä tulit hakemaan?”. Kun tavoite on selkeä ja koiranohjaajan itsensä asettama, on kysymykseen kohtalaisen helppo vastata.

Keskittyminen

Koulutuksessa on usein rajattu aika per osallistuja. Osaava kouluttaja pystyy pitämään aikataulusta kiinni, vaikka päivä toisi tullessaan hienoisia yllätyksiä. On kuitenkin epäreilua venyttää päivää kohtuuttomasti, jos esimerkiksi osallistujat myöhästelevät sovitusta aikataulusta. Kouluttajaa harmittaa, kun koirakko saapuu vuorolleen myöhässä. Näissä tilanteissa ei sen enempää koiran kuin ohjaajankaan mielentila ole otollinen itse valmennustapahtumalle kuin keskittyneelle treenillekään. Treenirauhaa voivat kiireen tunnun lisäksi häiritä myös muut tekijät, jotka kannattaa ihan mukavuudenkin takia minimoida.

Herkät koirat

Tänä viikonloppuna mieleeni jäivät erityisesti ns. herkät koirat. Tapasin useamman ohjaajan, joka kuvasi omaa koiraansa herkäksi, osa jopa varsinaiseksi mielensäpahoittajaksi. Tällaiset koirat vetävät helposti herneen kirsuun, jos ohjaajan toiminta on epähienoa tai koiran egoa vähemmän hivelevää. Hämmennyksekseni huomasin, että juuri ne ohjaajat, jotka kuvasivat koiriaan herkiksi, tapaavat useimmin torumaan koiraansa väärästä tai epätarkasta käytöksestä.

Tutkimukset osoittavat, että koiran käytöksen positiivinen vahvistaminen eli oikeasta käytöksestä palkitseminen on tehokkain tapa päästä haluttuun lopputulokseen. Jos koira lisäksi tiedetään mieleltään herkäksi, en missään tapauksessa lähtisi torumaan sitä hyvästä yrityksestä, vaikka lopputulos ei aivan priimaa olisikaan ollut. Herkän koiran kouluttaminen ja kannustaminen vaatii herkkyyttä myös ohjaajalta!

Kiireetön koulutushetki takaa rauhan harjoitella haluttua asiaa erilaisia asioita kokeillen.
Kuva & artikkelikuva: Liisa Tikka.

Nuoren uroksen päiväkirjasta…

”Mua ei kiinnosta!”.  Murkkuikäisen koiran kouluttaminen  ei ole aina helppoa. Lohdullista on, että tämä ikäkausi on ohimenevä, eikä kestä ikuisuutta. Murkkukoiraa kannattaa kuunnella, antaa sille aikaa ja edetä koiran ehdoilla. Jos koiraa ei kiinnosta, tauko treeneissä voi olla paras ratkaisu.

Ensimmäistä murkkukoiraa kouluttaessani joku viisas sanoi minulle: ”kaiken, minkä tänä aikana teet, saat moninkertaisesti takaisin myöhemmin”. Tämä viisas lausahdus sisältää usempia ajattelemisen arvoisia näkökulmia. Ensinnäkin: jos homma ei suju, ei kannata jankuttaa. Murkkuikäinen koira on herkkä mieltämään kaiken treeniin tylsäksi, jos sitä pakottaa tai treenirupeamat ovat liian pitkiä/vaikeita.  Toiseksi: vaikka tekisit kuinka vähän, auttaa se sinua aivan varmasti tulevaisuudessa. Joskus voi olla kaikkein hyödyllisintä ottaa koira ja treenin sijasta lähteä piiiitkälle lenkille ihan vaan tuulettamaan ajatuksia.

Ratkaisuja ongelmiin

Tuoreiden treeni-ideoiden tuominen harjoituksiin voi joskus tuntua hankalalta. Kun tilanteeseen tulee kouluttaja, joka ei näe porukkaa joka viikko, saattaa idealaatikosta nousta aivan uudenlaisia tapoja treenata! Vierailevan kouluttajan roolissa sain tälläkin kertaa haastavia ja mielenkiintoisia treenipulmia ratkottavakseni ja kyllä niitä ideoita laatikosta nousikin!

Merkkitötteröä kirsulla tökkivä koira lopetti tökkimisen, kun merkin korkeutta madallettiin. Ratatreenissä haukkuva koira hiljeni, kun ohjaaja selkeytti ohjaamistaan ja vähensi suullista ohjeistustaan.  Moni vinoon peruutus oikeni kun ohjaaja lakkasi yliohjaamasta koiraansa ja piti oman ruotonsa suorana. Monessa tapauksessa ongelma ei ollutkaan koirassa, vaan ohjaajassa. Useampi koiranohjaaja harmitteli, ettei ollut hoksannut palata treenissä takaisinpäin kun edistymistä ei tapahdu. Koiran kouluttamisessa täytyy olla luova, sillä sekä koirat että ohjaajat ovat yksilöitä ja jokaiselle parille pitää löytyä mielekäs ja innostava tapa harjoitella.

Pala minusta jää ajattelemaan tämänkin viikonlopun koulutettavia, ihan jokaista! Toivon, että pystyin antamaan itsestäni jotain sellaista, mikä innosti, virkisti, kannusti , ilahdutti tai inspiroi!

Mieleeni jäi erityisesti tämä palaute:

Ihanaa! Sulla oli vinkki jokaiseen meidän ongelmaan – ja niihinkin, mitä mä en tiennyt olevan olemassakaan!

Kiitos! Tämän takia teen tätä työtä! <3

P.S. Kilpailujännityksestä käytiin viikonlopun aikana niin mielenkiintoinen keskustelu, että se ansaitsee ihan oman postauksensa hieman myöhemmin!

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia enintään 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

 

 

 

 

Rally-tokoa ruotsiksi

Innostukseni Ruotsin rally-tokoa (rallylydnad) kohtaan on oikeastaan useamman asian summa. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi. Ylioppilaskirjoituksissa pärjäsin parhaiten äidinkielen lisäksi ruotsissa ja useimmat ulkomaanreissuni ovat suuntautuneet Ruotsiin. Koiralaumani harvennuttua olen harkinnut hankkivani mahdollisen uuden harrastuskaverin Ruotsista. Joskus olen jopa sanonut, että voisin muuttaa Ruotsiin.

Viime kesänä kun molemmat kisakoirani valioituivat rally-tokosta  kävi mielessäni  kysymys ”mitä sitten”. Kauaa ei tarvinnut miettiä, kun äkkäsin, että sitähän voisi yhdistää lomareissun ja rally-tokon ja lähteä kokeilemaan, miltä itselle rakas laji tuntuu naapurimaan versiona!  Vanhana kisakettuna tiedän, että paras tulos tulee kun asettaa itselleen tavoitteita ja takarajoja. Niinpä merkkasin kalenteriin Rally-tokoa ruotsiksi-koulutuksen 4.3.2018 ja aloitin ruotsalaiseen rally-tokoon tutustumisen.

Yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia

Suomen ja Ruotsin rally-tokossa on monia samankaltaisuuksia, mutta myös täysin päinvastaisia käytäntöjä. Tasoluokkia ja koulutustunnuksia on neljä, kuten meilläkin. Suomessa hyväksytyn tuloksen raja on kaikissa luokissa 70 pistettä, mutta Ruotsissa se on 70 vain alokasluokassa (nybörjarklass). Avoimesta luokasta (fortsättningsklass) on saatava 75 pistettä hyväksyttyyn tulokseen, voittajasta (avancerad klass) 80 pistettä ja mestariluokasta (mästarklass) 90 pistettä. Mestariluokan 90 pisteen tulosta kutsutaan myös sertifikaatiksi, joita pitää kerätä kolme voidakseen edetä rally-tokovalioksi.

Eroavaisuudet säännöissä ja käytännöissä johtuvat siitä yksinkertaisesta syystä, että rally-tokossa ei vielä ole yhteispohjoismaisia tahi kansainvälisiä sääntöjä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun suomalainen koirakko menee kilpailemaan Ruotsiin, on kilpailu-ura aloitettava uudelleen alokasluokasta – riippumatta rally-tokomenestyksestä Suomessa.

Tarkkana taluttimen kanssa!

Avoimesta luokasta lähtien koira suorittaa rataa ilman hihnaa. Suomen ja Ruotsin säännöissä on iso ero siinä, miten kehään mennään ja sieltä poistutaan. Suomessa koiran on kaikissa luokissa oltava kytkettynä sekä kehään mentäessä että sieltä poistuttaessa. Ruotsissa taas koira kytketään irti ennen rata-alueelle astumista ja kiinni vasta sieltä  poistumisen jälkeen.

Kylttikohtaisista eroista

Suurimmat luokittaiset kylttitehtäväerot löytyvät mestariluokasta, jossa lähes kaikki tehtävät ovat jollakin tapaa erilaisia kuin meillä Suomessa. Muissa luokissa yhteneväisyyksiä on enemmän, joskin on syytä huomata, että tehtävät jakautuvat eri tavalla luokittain. Esimerkiksi meillä avoimessa luokassa vastaantuleva seisominen tulee Ruotsissa eteen jo alokasluokan kylttitehtävässä. Vastaavasti meillä voittajaluokassa oleva puolenvaihto takaa on naapurimaassa vasta mestariluokan ohjelmistossa.

Hihkun täällä innosta tämänaamuisen koulutukseni jäljiltä. Osallistujilta saadun palautteen mukaan hieman erilaiset ja totutusta poikkeavat kylttitehtävät antoivat uusia ideoita treenaamiseen, taisipa joku saada kiinni uudesta koiratanssiliikkeestäkin!

Tänään 10 vuotta täyttävä partacollie Luke oli mukana tutustumassa naapurimaamme rally-tokoon.  ”Kylläpäs on kummallista tekstiä näissä kylteissä”, näyttää Luke tuumivan.
Kuva: Hanna Johansson

 

Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia enintään 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

 

9 vinkkiä kurakaudesta selviämiseen

Ihana kevät – vai onko sittenkään? Koiranomistajan kammoamat kurakelit ovat saapuneet.  Aurinko paistaa, lumi sulaa vauhdilla ja räystäiltä lirisevät vesinorot.  Ilmassa leijuva katupöly tarttuu turkkiin ja kun aurinko luo säteitään asunnon ikkunasta sisään, tietää totisesti asuvansa eläintaloudessa.

Keräsin kevään kura-ahdistusta helpottamaan vinkkilistan, jonka avulla edes jokunen hiekanjyvänen jää päätymättä olohuoneeseen. Poimi parhaat vinkit käyttöösi heti!

  1. Hanki koiralle kurahaalari ja -tossut. Niiden avulla pysyy turkki siistimpänä, etenkin jos muistat harjata koiran aina ulkoilun jälkeen. Joudut kyllä pesemään tai ainakin huuhtelemaan haalaria ja tossuja, mutta se on usein pienempi paha kuin koko koiran kuuraaminen.
  2. Vältä kaikkein kuraisimpia katuosuuksia. Keväisin metsäpolut säilyvät pisimpään siisteinä, suosi niitä jos haluat pitää lenkkikaverin tassut puhtaana. Jos omistat auton, pakkaa koira mukaan ja aja puhtaammille lenkkeilymaille.
  3. Trimmaa koira lyhyeen turkkiin ennen pahimman rospuuton alkua. Näyttelyintoisille tämä ei ole varteenotettava vinkki, mutta monelle muulle on. Turkin runsaus ja sisään kulkeutuvan hiekan ja roskan määrä ovat melko suoraan verrannollisia toisiinsa. Jos et voi trimmata koko koiraa, siisti ainakin tassut ja tassunpohjat.
  4. Pidä koiran turkki puhtaana. Liasta tahmainen turkki kerää mukaansa huomattavasti enemmän epäpuhtauksia kuin puhdas. Erityisesti pitkäkarvaisia koiria kannattaa kurakaudella pestä useammin, sillä pitkässä turkissa on uskomaton tarttumapinta-ala kaikelle ei-toivotulle. Hoitoainetta kannattaa käyttää. Jos olet allerginen kevään siitepölyille, ahkera koiran pesu on sitäkin hyödyllisempi toimenpide.
  5. Varaa ulko-oven viereen pyyhe tai rätti, jolla voit pyyhkiä karkeimman lian pois jo ennen rappukäytävään/eteiseen menoa. Mikäli asunnon huonejärjestys sen mahdollistaa, kannattaa koira kävelyttää sisälle kylpyhuoneen kautta. Jos sitä mahdollisuutta ei ole, voit varata vadillisen pesuvettä ulko-ovelle samaan tarkoitukseen.
  6. Rajaa koiralle kuivattelutila. Painava hiekka putoaa lattialle, kun koiran turkki kuivuu. Jos olet opettanut koirasi ravistamaan käskystä, pyydä koiraa ravistamaan ennenkuin päästät sen kuivattelutilasta muualle asuntoon.
  7. Anna koiran peuhata lumikasassa ennen sisätiloihin menoa. Lumi on tehokas puhdistaja!
  8. Käytä kotisiivoukseen lattialastaa ja kosteaa riepua. Jos imuroit ahkerasti, nostatat turhaan kaiken pölyn ilmaan. Lastalla voit lakaista suurimmat roskat sivuun, nostaa ne roskikseen ja pyyhkäistä kostealla rievulla loput. Huoneilma puhdistuu oleellisesti tätä tapaa käyttäen.
  9. Muista, että kesä on tulossa. Muutaman kunnollisen sadepäivän jälkeen sekä ilma että kulkuväylät ovat taas puhtaampia. Tämä ON vain väliaikainen vaihe.


Jos haluat saada vinkkejä ja intoa oman koirasi kanssa toimimiseen, jätä yhteystietosi tästä. Lupaan kohdella osoitettasi arvokkuudella! Lähetän postia 1-2 kertaa kuukaudessa ja pääset milloin vain perumaan postien tulon.

Artikkelin kuvat: Pixabay

Arkikäytös paremmaksi: 7 vinkkiä ja tosiasiaa

Koiran puutteellinen tapakoulutus aiheuttaa arjessa sekä harmitusta että vaaratilanteita. Moni koiranomistaja pähkäilee, miten saisi rakkaasta lemmikistään yhteiskuntakelpoisesti käyttäytyvän kaverin, jonka kanssa olisi helppo ja mutkaton elää. Jos arkikäytös kiukuttaa, kannattaa istahtaa hetkeksi alas ja käyttää pieni tovi ainakin näiden kohtien miettimiseen.

  1. Koira oppii koko ajan
    Oppimista tapahtuu seitsemänä päivää viikossa ja 24 tuntia vuorokaudessa. Koira oppii joka hetki jotain, opetit sitä tietoisesti tai et. Asiat, jotka koiran arjessa toistuvat, vahvistuvat sen käytöksessä.  Jos koirasi esimerkiksi vetää hihnassa, vahvistuu tämä toimintatapa joka kerta, kun viet sen lenkille ja se saa vetää.
  2. Tiedä mitä haluat ja muuta omaa käytöstäsi
    On hurjan hankala kouluttaa koiraa tai tehdä mitään muutakaan jos päämäärä on hämärän peitossa. Istu alas, ota kynä ja paperia. Kirjaa ylös asiat, joiden toivot muuttuvan. Mieti sen jälkeen, miten lähdet harjoittelemaan uusia taitoja. Matka kohti tavoitetta on huomattavasti helpompi, kun suunta on selvillä alusta asti. Jos haluat muuttaa koirasi käytöstä, muuta ensin omaa käytöstäsi. Hölmöyden huippu on tehdä asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin ja toivoa muutosta.
  3. Tee haluamasi asiat koiralle kannattaviksi
    Koira tekee asioita, jotka ovat sille kannattavia. On lapsellista kuvitella, että koira tottelisi, koska se rakastaa omistajaansa. Koira toistaa käytöksessään asioita, jotka ovat sille kannattavia. Siksi esimerkiksi tänne-käskyn noudattamisesta kannattaa palkita koiraa usein. Halvimpia henkivakuutuksia koiralle on luotettava luoksetulo.
  4. Eliminoi ongelmatilanteet
    Jos koet jonkin asian koiran käytöksessä ongelmaksi, pohdi mikä saa käytöksen aikaan. Jos esimerkiksi koiralla on tapana karata kun sitä ei huomioida, huolehdi siitä, että koira on joko kytkettynä tai täyden huomiosi keskipisteessä. Moni kaksijalkainenkin vaihtaa pöytäseuruetta, jos edellinen oli tylsä.
  5. Keskity koiraan
    Kun haluat opettaa koiralle jotain uutta, hoitele lapset, puhelimet, työasiat ja muut häiritsevät tekijät pois jaloista. Kun annat koirallesi 100% keskittymisesi, alkavat hommat luonnistua. Et itsekään jaksa kuunnella kauaa puhujaa, joka takeltelevien lauseidensa välissä esim. komentaa lastaan.
  6. Rauhoitu
    Kovin usein näkee narunpäitä, jotka toistavat sarjatulena koiralle käskyjä. Anna koiralle aikaa reagoida. Odota. Palkitse oikeasta käytöksestä. Voit ihan yhtä hyvin opettaa koiran tottelemaan ensimmäistä tai kymmenettä käskyäsi. Valinta on sinun.
  7. Älä jää yksin!
    Jos jokin ongelma tuntuu ylitsepääsemättömältä, hanki apua. Yksin ei kannata jäädä. Koirasi kasvattaja osaa varmasti neuvoa monissa arkisissa asioissa. Eri asioihin erikoistuneita kouluttajia löydät esim. koirakerhoista ja –seuroista sekä yksityisistä koirakouluista ja alan yrittäjistä. Jos koiran käytöksessä tapahtuu yhtäkkinen muutos, kannattaa avun hakeminen aloittaa eläinlääkärin juttusilta.

    Lemmikkipalvelu Koiranpäiviä-koulutukset.